Guten Rutsch!

Eli "hyvää luisua" (uuteen vuoteen)!
Ja näin päättyy vuoden 2009 kielikurssimme.
Opinnot jatkuvat taas ensi vuoden puolella.

Kiitokset vielä mukavista hetkistä Suomessa seuraaville tärkeille henkilöille: RidgeAntsuTupsuTapsuPetriKajtsuMänttisAikkuJuhaRaitschu
MuttiElonpoppooAnuHessu. Lopuksi erityisen lämpöiset terveiset Lahteen:
Olette ajatuksissamme, voimia ja halauksia teille.

Talven riemuja

Talvi on täällä! Eihän se nyt toki tarkoita, että lunta olisi, mutta lämpötila on painunut jo muutamana yönä alle nollan, eikä päivisinkään nouse paria lämpöastetta korkeammalle. Aurinko paistaa päivisin, tähdet tuikkivat öisin ja pakkanen nipistää nenänpäätä. Tosin talven riemuihin ei siis vielä ainakaan ole kuulunut lumiukon teko tai pulkkamäki, mutta muuten on ollut kivaa. Esimerkiksi viime viikonloppuna.


Perjantai - joulukirkko: Ajelimme Joan kanssa Sauerlandiin määränpäänä pikkukaupunki Werdohl, jonne yksi suosikkilaulajistani oli saapunut pitämään joulukonserttiaan katolisessa ja katollisessa kirkossa. Kuten edelliset kaksi konserttia, joissa olen ollut, tämäkin oli upea elämys. Iloinen yllätys oli myös viulisti-taustalaulajattaren ensimmäinen sooloalbumi, jolta saimme kuulla yhden biisin. Istuin kyyneleet silmissä kaunista laulua kuunnellen ja rukoilin (kuten kirkossa kai kuuluu tehdä), että kyseinen levy olisi myynnissä paikan päällä. Rukoukseeni vastattiin ja olen nyt tuon levyn onnellinen omistaja.

Irkkumusiikkitunnelmissa oli sitten tietysti päästävä Mandraan juomaan siideriä. Vakaa päätöksemme ja ilmeisesti jo ennalta tuhoontuomittu suunnitelmamme oli kaksi siideriä ja kotiin. Kuka lie, vai minä itse, eli mitä, tilasi sitten sen kolmannenkin, mikä aiheutti tietysti sen, että kotiin ei voinut kävellä suoraan, vaan piti poiketa Weiher Stubessa katsomassa mikä on tilanne.

Tilanne: Martinin syntymäpäivä, paikalla myös bochumilainen muusikko, jonka kanssa yhteinen sävel löytyy irkkumusiikin parista, sekä pari tanskalaista, jotka minut nyt ensimmäistä kertaa tavattuaan riemastuivat vallan ja huusivat innoissaan: "Suomiperkelekippis!"

Lopputulos: Ilmaisia napantereja juotuamme yritin vakuuttaa edellämainitulle muusikolle, etten suinkaan ole irlantilainen vaikka hän on aina niin luullut, ja tanskalaisten kanssa inhosimme yhteistuumin ruotsalaisia ja norjalaisia. Kotiinpaluu on hieman hämärän peitossa. Seuraavana päivänä en sentään puhunut norjaa, mutta muistin kyllä sujuvasti puhuneeni edellisiltana tanskaa. Ja ruotsia. Ja englantia. Ja saksaa. Ja suomea. Keskustelun aiheista ja varsinkaan sen tasosta ei ole käsitystä.


Lauantai - talviurheilua: Pitkät kalsarit ylle, lämpimät sukat jalkaan, hanskat käteen... Ja menoksi.

Tilanne: Hieman heikossa hapessa edellisen illan jäljiltä selvisin metromatkasta stadionille. Ennen peliä maistui kylmä cola. Ja sitten alkoikin kutkuttavan jännittävä jalkapallopeli Vfl Bochum vs. FC Bayern München.

Lopputulos: FC Bayern voitti maalein 5-1. Mutta kiitos voitosta ei kuulu tällä kertaa pelkästään koko joukkueelle, vaan molemmille joukkueille - Bochum teki myös yhden Baijerin maaleista.

Pelin jälkeen reipas kävely keskustaan, Glühwein-mukillinen ja Spanferkel-sämpylä. Puhelu Miskalle (joka on taas vaihteeksi käymässä näillä kulmilla), komento joulumarkkinoille ja lentävää joulupukkia ihmetellen Eierpunschin siemailu. Koti ja peti alkoi houkuttaa, mutta Mandran ohi ei voinut kävellä pysähtymättä yhdelle siiderille.


Tämän viikon riemuihin kuuluu mm. kahden päivän Kölnin reissu. Torstaina Joan kanssa ja houkuttelemana 1/4 Beatles-konsertti ja perjantaina Nokia Night of the Proms, jonka tämänvuotinen ohjelmisto saa meidät muutaman vuoden tauon jälkeen lähtemään taas paikan päälle. Miskalle svenskapoppii ja allekirjoittaneelle progee. Oi näitä talven riemuja!

Viivin meikkikoulu

Pitäähän sitä yrittää ainakin näyttää huolitellulta kun tuolla Bochumin yössä liikkuu. Aika tarkistaa siis meikkivarasto ja välineet. Puutteet: ripsiväri ja meikkisienet. Siispä ostoksille. Ripsiväri löytyykin ongelmitta. Mutta, mutta... Missäs ne meikkisienet nyt ovat? Ei meinaa löytyä, ei. Haahuilen ympäri kauppaa ja tässä vaiheessa mukanani oleva saksalainen, miespuolinen ystäväni kysyy mitä oikein etsin. Vastaan hänelle, että kertoisin, jos minulla juuri tällä hetkellä olisi aavistuskin siitä mitä "meikkisieni" on saksaksi. Sitten löydänkin ne ja hyllyn reunassa lukee 'Make-Up Sch'. Riemastun kun muistan lyhenteen perusteella saksankielisen sanan, käännyn ystäväni puoleen ja kerron hänelle, että nyt löysin etsimäni. Näen kuinka ystäväni naamalle leviää vieno hymy... Ei vaan hän repeää nauramaan. Ja samalla sekunnilla tajuan, että olen juuri, ja luonnollisesti melko kovaan ääneen, sanonut etsineeni meikkipippeliä.

Jättäkäämme meikkivinkit siis sikseen ja palatkaamme saksan opiskeluun:
Schwanz = edellä mainitsemani ruumiinosa (myös eläimen häntä)
Schwamm = sieni (meikki- tai pesu- sellainen)

10 Jahre in Deutschland

29.11.1999

Muuttokuormamme on lähtenyt aamulla Tampereelta ja itse olemme laskeutuneet Düsseldorfiin klo 21:20. Otamme vuokra-auton ja ajamme Bochumiin. Hotelli Novoteliin. Radiosta tulee uutiset. En ymmärrä sanaakaan vaikka olin kuvitellut, että kahden vuoden peruskoulusaksalla ja kahden vuoden hotelli-ja ravintolakoulusaksalla jotenkuten täällä saattaisi pärjätäkin. No, ehkä uutisten kuunteluun vaaditaan vielä yksi jatkokurssi.

On pimeä ja sataa vettä. Hotellilla puramme matkalaukut. Yksi viinipullo on hajonnut laukussani ja ripustelen alkoholilta löyhkääviä vaatteita tuolin selkänojalle. Väsyttää. Ja jännittää. Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen Miska opettaa minulle mitä tuhkakuppi on saksaksi (der Aschenbecher) ja käytännön kielikurssini on alkanut.

Elämä, siis tavallinen arki, on yhtä seikkailua. Siinä on nimittäin seikkailun tuntua kun ensimmäistä kertaa lihatiskillä yrittää saada puoli kiloa naudan jauhelihaa (ein Pfund Rindgehacktes) tai lääkärin luona yrittää selittää, että sattuu korvaan, taitaa olla välikorvantulehdus (die Mittelohrentzündung). Sanakirja laukussani kuljen päivästä toiseen villeissä seikkailuissani postista pankkiin ja kahvilasta rautatieasemalle. Vielä kun löytäisi kotiin...


29.11.2009

Sitä kielikurssia on nyt kestänyt päivälleen 10 vuotta. Ja opin kuin opinkin saksaa. Tosin kuulemma Wattenscheidin (Bochumin melko itsenäisen kaupunginosan) murteella. Sielläkään eivät oikein osaa puhua kunnolla, näin minulle kerrottiin. Ja sanakirjan olen jättänyt kotiin jo kauan sitten. Ihanaa on ollut, vaikka koko ulkomaille muuttaminen ei sujunut ihan omien suunnitelmieni mukaan. Olin nimittäin sanellut Miskalle omat ehtoni: Minne tahansa läntiseen Eurooppaan, mutta ei missään nimessä saksankieliseen maahan. Eli jotain meni pahasti pieleen. Toisaalta, onhan 50% ehtojen täyttymisestä jo aika hyvä saavutus.


Mikä täällä sitten on hyvää?

Alkoholi - halpaa ja myynnissä joka paikassa. Ja sitä saa vaikka aamuneljältä huoltoasemalta. Ja lähikaupastamme saa nykyään Koskenkorvaa!
Asuminen - edullista. Naapurit yleensä mukavia.
Biletys - baarit avoinna kellon ympäri ja terassit vuoden ympäri. No ei ihan kaikki. Mutta harvoin tarvii aamuneljältä huoltoasemalle lähteä kaljaa hakemaan.
Huumori - naurattaa. Monia hyviä stand up -koomikoita. Kyllä näiltä huumorintajuakin löytyy, vaikka maailmalla muuta väitetään.
Ihmiset - avoimia, mukavia, ystävällisiä ja kohteliaita. Useimmat myös melko pitkiä.
Matkustaminen - helppoa. Koko Eurooppa aivan nurkan takana ja Suomikin yllättävän lähellä.
Multikulti eli monikulttuurisuus - kaikki kielet ja ihonvärit edustettuina. Juuri kun luulit olevasi porukan ainoa ulkomaalainen.
Musiikki - esimerkiksi Udo Lindenberg. Schlageria eli saksalaista iskelmämusiikkia tulee kuitenkin välttää.
Ravintolatarjonta - hyvää ruokaa joka makuun. Myös allergikolle. Ja muutakin kuin makkaraa.
Weihnachtsmarkt eli joulumarkkinat - taas on se aika ja yhä se jaksaa ilahduttaa ja ihastuttaa.


Entä huonoa?

Siideri ja salmiakki - saatavuus heikkoa.
Lumi ja pakkanen - saatavuus heikkoa.
Sauna - saatavuus heikkoa.
Jääkiekko - saatavuus heikkoa.


Viimeksi Suomi-Saksa jalkapallo-ottelua katsoessani (olen altistunut ja alistunut... seuraan silloin tällöin jalkapalloa) kuulin selostajan toteavan: "Kyllä suomalaiset nyt tekevät saksalaisten elämän vaikeaksi." Olen itse yrittänyt olla helppo, ja viime aikoina olen kuullut olevani harvinaisen aito ja yllättävän mukava. Tuo jälkimmäinen kommentti vielä vähän mietityttää: miten niin "yllättävän" mukava...?!?!

Mutta minkälaista Suomi-kuvaa minä sitten oikein olen levittänyt Ruhrin alueelle? Ahkerasti pidän yllä mielikuvaa suomalaisten runsaasta alkoholin käytöstä. Siis biletän. Läpi yön. Ja samalla olen ajanut alas mielikuvan suomalaisten puhumattomuudesta ja totisuudesta. Puhun liikaa, vaikken aina osaisikaan, ja nauran kuulemma paljon. Mikä taas johtuu siitä, että yleensä aina minulla on kivaa.

Minä olen 10-vuotisjuhlani viime yönä juhlinut. Miska ei ollut mukana juhlissa. Hän on Suomessa. Missäpä muuallakaan. Ja Miskan matkustusmäärillä voimme kai sanoa, että ei hän täällä ole asunutkaan kuin vasta kahdeksan vuotta. Mutta minä nostan nokan kohti uusia toilailuja ja seuraavia kymmentä vuotta, edelleen uteliaana ja iloisin mielin!

Ruokaa amore - Ei kiitos

Tai siis kyllä kiitos. Pari kirjasuositusta kylmien (tai täällä kun on mittarissa ollut viime päivinä +15 astetta niin miksei lämpimienkin) iltojen iloksi.

Anna-Leena Härkönen - Ei kiitos
"Minä rakastan miehiä, jotka heittäytyvät pelleiksi kaikkien nähden. Erityisesti minua ilahduttavat insinöörit, jotka yhtäkkiä riehaantuvat soittamaan ilmakitaraa."

Anthony Capella - Ruokaa amore
"Anni, amori e bicchieri di vino nun se contano mai."
"Vuosia, rakastajia ja viinilasillisia ei sovi laskea."

FKK

Lokakuun viimeisenä keskiviikkona soitamme ovisummeria vähän vaille kolme iltapäivällä. Ovi avataan, meidät otetaan sisään koska olemme yli 16-vuotiaita, nimemme merkitään kirjaan ja saamme avaimet ranteeseen. Siirrymme pukuhuoneeseen. Minä, Miska ja Joa. Riisuudumme, sujautamme tohvelit jalkoihimme, pukeudumme aamutakkeihimme, otamme pyyhkeet olalle ja seikkailumme alkaa. Hetken kuluttua ripustammekin jo aamutakit naulaan, potkaisemme tohvelit pois jaloistamme ja siirrymme suihkutiloihin. Kuusi, seitsemän, kahdeksan suihkua ja vain yhdestä tulee lämmintä vettä. Jonotamme siihen vuoronperään.

Valo-Sauna
Astumme sisään nauttimaan miedosta 60 asteen löylystä, vaihtuvista värivaloista katossa ja eteerisistä öljyistä, joiden tuoksu nousee kiukaalta. Saunassa on lisäksemme yksi mies ja yksi nainen. Keskustelen Miskan kanssa kiivaasti, kunnes muistan, että näissä saunoissa pitää rentoutua ja rauhoittua, eli olla hiljaa. Niinpä yritän pitää suuni kiinni ja ihailen lauteiden kaiteisiin kaiverrettuja nuottiviivastoja nuottiavaimineen ja nuotteineen. Istumme pyyhkeittemme päällä niin, että pieninkään kohta ihosta ei kosketa laudetta - hiki kun on pahaksi puulle. Ainakin jos saksalaisia saunomisohjeita on uskominen. Pikkuhiljaa eteeriset öljyt alkavat aiheuttaa päässäni epämiellyttävää oloa ja päätän lähteä kastautumaan kylmäaltaaseen, sillä tässä kohtaa en vielä tiedä, että kylmästä vedestä ei tule olemaan pulaa.

Suuri-Sauna
Kävelemme pihan poikki kauimpana olevaan suureen saunaan. Keskellä pihaa on uima-allas, miehet ja naiset kuljeskelevat kuka alasti, kuka aamutakissaan, joku makailee lepotuolissa, joku istuu ravintolan terassilla ja polttelee sikaria. Suuri-Saunassa on alkamassa kello 16 show, mutta sitä ennen ehdimme tilata pullolliset Lapin Kultaa. Lopulta tungemme itsemme lauteille. Ala- ja keskilauteilla on melko täyttä, mutta emmepä me ylälaudetta vähempää haluaisikaan. Saunassa ei ole liian kuuma, mutta ilmanvaihtoa ei ole ja happi tuntuu loppuvan melko pian. Sinnittelemme kuitenkin läpi vihtomisrituaalin. Pyynnöstäni saunatyttö hakkaa meitä kahta suomalaista kovalla kädellä. Muutama saksalainen jättää oksilla kiduttamisen kokonaan väliin. Lopuksi kunnon löylyt ja siinä kohtaa suomitytönkin pitää päästä ulos happea haukkaamaan. Joa on karannut jo hetkeä aiemmin, vain Miska vielä sinnittelee löylyssä. Lapin Kulta -huikat naamaan ja kylmä suihku ulkotiloissa. Ei, ei ole yhtä ainokaista suihkua, josta tulisi lämmintä vettä. Vaihtoehtokin toki löytyy. Suihkun sijaan voi kaataa ämpärillisen vettä päällensä. Kylmää vettä.

Tuli-Sauna
Tässä saunassa on takkamainen tulisija keskellä pyöreää löylyhuonetta. Asetumme pyyhkeillemme makaamaan ja nautimme liekkien lepatuksesta. Yllättävän nopeasti tulee taas hapen puute ja päätämme lähteä uimaan. Ennen uima-altaaseen menoa on käytävä suihkussa. Arvaatteko...? Kyllä, suihkusta tulee vain jääkylmää vettä. Mutta altaan vesi tuntuu yllättävän lämpimältä ja siinä me pulikoimme lokakuun kirkkaansinisen, pilvettömän taivaan alla. Altaasta ei meinaa malttaa nousta pois. Mutta saunakierroksen on jatkuttava.

Maa-Sauna
Lämpötila on jotain 110 ja 120 asteen välillä. Saamme nauttia lämmöstä ja rauhasta omalla porukalla. Nälkä alkaa kuitenkin kurnia ja kurkkuakin kuivaa, joten siirrymme suihkun - kylmän sellaisen - kautta ravintolaan. Ravintolaan on tosin pukeuduttava... aamutakkiin ja tossuihin. Pojat juovat Lapin Kultaa, itse tyydyn cokikseen. Syömme pastaa ja kanaa. Ja nautimme takkatulesta.

Ruusu-Sauna
Tämä ei ollut minun juttuni. Saunassa on kyllä miellyttävä ruusun tuoksu, mutta vaikken nyt ihan allergiakohtausta saanut, niin en oikein pystynyt nauttimaankaan. Joten melko pian houkuttelen pojat mukaani höyrysaunaan.

Dampfbad
Täällä riittää muiden saunojenkin edestä kosteutta ja vihdoin on helppo hengittää. Olemme taas kolmestaan ja juttumme alkavat olla melko alatyylisiä. Nauramme aikamme saunan höyryissä, kunnes päätämme lähteä pihalle etsimään sitä viimeistä saunaa, joka meiltä on vielä kokematta. Mutta ensin uimaan. Kylmän suihkun kautta!!! Ilta on jo pimentynyt ja taivaalla mollottaa kuu muutama tuikkiva tähti seuranaan. Altaan vesi tuntuu jo vähän viileämmältä, mutta tämä lokakuinen naku-uinti kuutamossa on yksi hienoimpia hetkiä, joita olen saanut elää. Joa viihtyy altaassa vähän pidempäänkin, joten poikkean Miskan kanssa suosikikseni nousseessa Maa-Saunassa.

Stuga-Rex-Sauna
Viimeinen sauna. Saunassa on miellyttävän lämmin. Heittäydymme kaikki lauteille makaamaan. Kukaan ei jaksa enää puhua. En edes minä. Olo ei ole aikoihin ollut näin rento. Käymme vielä baarissa ottamassa janojuomat ja sitten Joa lähteekin jo pesulle. Minä houkuttelen vielä Miskan hetkeksi Valo-Saunaan ja sen jälkeen on meidänkin aika hakea shampoot ja siirtyä pesutiloihin. Hurraa, suihkusta tulee lämmintä vettä ja viimeiset koivun lehdet huuhtoutuvat selästä. Vähän vaille yhdeksän maksamme laskun ja reilun puolen tunnin ajomatka kotiin alkaa.

Suomalainen saunakylä, Dülmen
Eihän se nyt ihan 100% suomalaista saunomista ollut - nimim. "Missä kiulu, missä kuuppa, saako heittää löylyä?" - mutta hieno elämys, upea kokemus ja hauska seikkailu. Ja rentouttava. Edellisten kolmen kuukauden hirveä stressi ja ahdistus jäi kyllä näiden seitsemän saunan lauteille. Tänne me mennään uudestaankin! Kiitos vielä saksalaisille ystävillemme Dortmundiin, jotka lahjoittivat meille vapaaliput odotellessamme heidän oman suomalaissaunansa valmistumista. Loma Kurkilinnassa teki siis tehtävänsä ja jatkossa vietämme ilmeisesti lauantait heidän luonaan. Ja ehkä keskiviikotkin. Eivätkös ne ole ne perinteisimmät saunapäivät?

Niin, ja tuo kirjoitukseni otsikko, FKK - Freikörperkultur (engl. free body culture) viittaa tämän suomitytön ensimmäiseen julkiseen saksalaissaunomiseen. Vähän niinkuin Vesivehmaan jenkan tyyliin: "Siinä meni nuoret sekä vanhat saman lailla"... ja miehet ja naiset. Että ei ne meidän kaverisekanakusaunat ole mitenkään kummallisia, varsinkin kun niissähän me ollaan monesti jopa pukeissa - kumisaappaat jalassa tai perkele-pipot päässä. Tai ainakin stringit kiukaalla. Halit kaikille mun saunakavereille Suomeen!

Kun saapuu syys

Lempivuodenaikani on vihdoinkin täällä! Tai onhan se jo ollut jonkin aikaa, mutta mitä synkemmäksi ja pimeämmäksi menee, sitä parempi. Ei sillä, etteikö lämpimät, aurinkoiset syyspäivätkin olisi ihania. Silloin voi käydä kävelyllä, nauttia puiden väriloistosta ja hypätä kadun varteen kerättyyn lehtikasaan. Vain lyödäkseen varpaansa isoon kiveen, joka on piiloutunut lehtien alle.

Sadepäivänä voi illan pimetessä kääriytyä vilttiin sohvannurkkaan, sytyttää pari kynttilää, syödä suklaata ja juoda punaviiniä. Ja lukea hyvää kirjaa. Vaikka syntymäpäivälahjaksi saatua Anna-Leena Härkösen 'Ei kiitos' ja samalla haikeana hymähdellä miten maailma onkaan muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa. Vuonna 1959 eräs silloin neljätoistavuotias tyttö nimittäin kirjoitti päiväkirjaansa: "Saimme pinon Anni Polvan rakkausromaaneja luettavaksi. Ne ovat aika rohkeita, kun niissä suudellaan paljon." Härkösen kirjassa ei suudella kovinkaan paljon, mutta k*llit, p*llit ja p*llut vilahtelevat tekstissä sitäkin ahkerammin.

Hyvän kirjan lisäksi hieno elokuva ilahduttaa aina. Tänä syksynä se elokuva oli 'Julie & Julia'. Ruokaa ja rakkautta. Pariisin maisemia. Ja Meryl Streepin uskomaton roolisuoritus. Tosin nälkähän siinä tulee ja kotiin palattua on pakko laittaa pientä yöpalaa ja aamulla taas ihmetellä, että kumma kun housut kiristää.

Hyvästä ruuasta puheen ollen. Minulle tarjottiin upea syntymäpäiväillallinen Bochumin El Torossa. Etanoita, pihviä lisukkeineen ja normaalit ruokajuomat - kyllä olikin taas pää kipeä seuraavana aamuna. Mutta tulipa taas kostettua etanoille! Minä nimittäin ällöän yli kaiken tuolla kaduilla sankoin joukoin lötkiviä jättietanoita ja kun taas sain upottaa haarukkani ensimmäiseen valkosipulivoissa lötkineeseen etanaan, tunsin outoa voitonriemua!

Mandrassa tarjosivat minulle muuten pullollisen kuohuviiniä syntymäpäiväni kunniaksi. Joa olisi sen kyllä maksanut, mutta olin sen kuulemma täysin ansainnut, joten se meni sitten talon piikkiin. Joalta sain myös syntymäpäivälahjaksi hajonneen pikkurillisormukseni tilalle uuden. Se on keskisormessani. Jippii, olen hoikka. Sormistani.

Postimies toi myös lahjatoimituksen Thaimaasta. Olin edellisiltana ollut tyhjentämässä sen kuohuviinin Mandrassa, joten aamulla aikaisin kun ovikello soi, olen ehkä hieman väsyneenä ja tukka sekaisin avannut oven ja kuitannut lähetyksen. Jälkeenpäin olen vain miettinyt sitä, muistinko vetää aamutakin päälleni vai olenko paljastanut posteljoonille ne vyötärölleni kertyneet yöpalat ... ja vähän muutakin.

Syksy. Hyvää ruokaa on ollut tarjolla. Juomaakin riittävästi. Elämyksiä. Kokemuksia. Ystäviä. Kirpeää, kuulasta ja myräkkää - sellaista syksyihmisen elämää. Nyt sytytän taas kynttilät ja rauhoitun kuuntelemaan hyvää musiikkia, Esimerkiksi Christy Mooren 'Shine on You Crazy Diamond'

Saksalainen aamiainen

vrt. "ranskalainen aamiainen"


klo 16:00
Café Konkret: Sämpylöitä, croissantteja, leikkeleitä, keitetty kananmuna, maitokahvia, tuoremehua... Aamiaisseurana Joa, jonka kanssa olemme vakaasti päättäneet, että vaikka onkin torstai eli mandratai, tänään ei oteta kuin pari siideriä/olutta ja sitten mennään kiltisti kotiin.

klo 17:55
Mandra: Olen tilannut ensimmäisen siiderini terassilla, kun yhtäkkiä pöydässämme vilisee kantapeikkoja. Nautimme syysillan auringonlaskusta, juttelemme, nauramme ja siinä sivussa tilaan toisen, kolmannen ja ehkä neljännenkin siiderini.

klo 22:10
Weiher Stube: Heitän Joan kanssa dartsia kierroksen, pari ja mukavaa on. Taidan jopa voittaa välillä. Tunnelma latistuu hieman kun baarimikko Martin sanoo yllättäen, että tänään suljemme vähän aikaisemmin, pitää lähteä bileisiin, kaikki ulos.

klo 23:55
Niinpä kaksi vodkatuoremehua ja kaksi snapsia myöhemmin huomaan istuvani taksissa Joan, Martinin ja Michaelin kanssa matkalla bileisiin. Hieno omakotitalo, jonkun henkilön syntymäpäivä, paljon tuntemattomia ihmisiä, pari tuttua naamaa, kitaramusiikkia, kirjahyllyssä paljon kirjoja, seinillä paljon tauluja, pihalla baari, keittiössä tarjolla herkkuruokaa.

klo 02:30
Yhtä vodkatuoremehua ja kolmea suklaamoussea myöhemmin istun taas taksissa - tällä kertaa takapaksissa Michaelin kanssa. Joa on kai etupenkillä. Ja kyydissä on myös kolme naista. Luulen. Taksikuski kyselee osoitteita. Ja vaikka kuinka yritän sanoa kotiosoitteeni Schhlldin-Ssshhccmitsch-Srtraascche, suustani pääsee ilmeisen kovalla äänellä: Mandragora, bitte!

klo 03:45
Mandra: Baarimikko Otze pyytää meitä lähtemään kotiin. Baarihan on mennyt jo kello 03:00 kiinni. Luulen juoneeni vielä siiderin tai snapsin tai molemmat. Oletan, että olen ne myös maksanut. Käsittääkseni olen myös tullut suunnitelman mukaisesti kiltisti kotiin.

Aamiainen oli herkullinen.

Vinkkejä edulliseen ravintolailtaan

1. Opettele korjaamaan vetoketjuja

Istut baarissa. Yhdellä. Lasisi on tyhjä kun luoksesi saapuu täysin tuntematon mies takki kädessään: "Anteeksi, mutta voisiko rouva auttaa. Vetoketju on jumissa ja kokemukseni mukaan naiset ovat näissä asioissa parempia kuin miehet." Tuskan hiki nousee otsallesi kun kiskot vetoketjua suuntaan jos toiseenkin, ja mutiset samalla: "Nyt taisi löytyä se ainoa nainen, joka ei tätä osaa... Toivottavasti tämä ei mene rikki..." Mutta ihme tapahtuu ja jumiutunut vetoketju liikkuu taas. Tuntematon mies katsoo tyhjää lasiasi ja kysyy: "Mitäpä se rouva juo, tarjoan toki vaivanpalkaksi drinksun."

Ja näin olet saanut ilmaisen vodkan tuoremehulla.


2. Juo punaviiniä olutkuppilassa

Tuttu baarimikko kysyy mitä haluat juoda. "Hmm... taitaapa mieleni tehdä punaviiniä." Lasiisi kaadetaan normaalit 20 cl punaviiniä. Baarimikko katsoo pulloon, pohjalla on vielä vähän jäljellä, mutta ei tarpeeksi kokonaiseen annokseen. Niinpä hän kumoaa loputkin lasiisi todeten samalla, että eipä täällä kukaan muukaan juuri punaviiniä juo.

Ja näin olet saanut 30 cl punaviiniä 20 cl:n hinnalla.


3. Tiedä baarimikkosi syntymäpäivä

Ole sattumalta noin tuntia ennen vuorokauden vaihtumista paikalla. Juo siideri, pari. Yllättäen vuorokausi vaihtuu ja baarimikkosi täyttää vuosia. Kanta-asiakkaana saat kaakkua sekä ilmaisia snapsuja. Sattumaa ja yllätystä tässä ei tosin ole se, että olet paikalla (koska istut siellä muutenkin joka torstai-ilta) vaan se, että baarimikolla on syntymäpäivä.

Ja näin olet saanut pari... kolme... viisi... (kuka niitä enää aamuneljältä jakshhaa lashhkea) ilmaista napanteria. Ja hirveän päänsäryn seuraavalle päivälle.

Aamuhetki kullan kallis

Kello seitsemän aamulla. Palaan Bochumin yöstä. Ehdin varmaan kömpiä sänkyyn ennenkuin aviomieheni herää. Samalla sekunnilla kun avaan kotioven kuulen herätyskellon piipityksen. Kelaan pikaisesti selityksiä mielessäni. Uskoisikohan se, jos sanoisin, että olen tässä juuri aamulenkille lähdössä... korkokengät jalassa ja käsilaukku olalla. Ei, ei auta valehdella.

Siispä rehellisellä pelillä: "Huomenta rakashh, meni vähän pitkäksh.. mutta en oo oikeesshhtaan hirveesshti juonu, että josshh hetken annat mun nukkua, niin kyllä tää tässhtä, onhan meillä rankka työpäivä edessshhhä." Hyvä, kyllä se varmaan uskoi, että olen selvinpäin.

Aviomiehestä selvitty. Seuraavaksi pitää vielä selvitä pomosta, joka noin neljä tuntia nukuttuani astuu makuuhuoneeseen: "Milloinka meinasit niitä firman nettisivuja tarkistaa?" Minä pinnistelen ja pinnistelen, mutta ei. Ei mitään käsitystä mistä on kyse. Mieti, mieti... Vastaa jotain järkevää: "Mutta mähän jo klikkasin sitä nallekarhua." Huh, ei se varmaan huomannut mitään outoa, taisin selvitä säikähdyksellä tästäkin.

Mikä Mikä-Mikä-Maa?

Edelliseen kirjoitukseeni saamani kommentin johdosta lienee syytä paneutua Mikä-Mikä-Maahan hieman tarkemmin, eli kun nyt pilkkua alettiin viilata, niin viilataan sitten kunnolla. Wikipedia kertoo englanniksi Neverlandista seuraavaa:

Neverland (also spelled Never Land or expanded as Never Never Land) is a fictional world featured in the works of J. M. Barrie and those based on them. It is the dwelling place of Peter Pan, Tinker Bell, the Lost Boys, and others. Although not all people in Neverland cease to age, its best known resident famously refused to grow up, and it is often used as a metaphor for eternal childhood (and childishness), immortality, and escapism.

It was introduced as 'the Never Never Land' in 1904 performances of the theatre play Peter Pan, or The Boy Who Wouldn't Grow Up by Scottish writer J. M. Barrie. In his 1911 novelization Peter and Wendy, Barrie referred to 'the Neverland', and its many variations were 'the Neverlands'. (Viivimarinoitu huomautus: Ei pidä sotkea the Netherlands'iin eli Hollantiin!) In the earliest drafts of Barrie's play, the island was called 'Peter's Never Never Never Land', a name possibly influenced by the contemporary term for outback Australia. In the 1923 published version of the script, it was shortened to 'the Never Land'.

Ja lopuksi voimme vielä jatkaa saksankurssiamme asian tiimoilta: Neverland on saksaksi Nimmerland.

Unet(tavaa)

Liekö mikään tylsempää kuin kuunnella kaverin kertovan edellisyön unestaan. Siinä ei tule kuin korkeintaan uni silmään kuuntelijalla. On se vaan niin (haukotus) ... pitkäveteistä. Ja yritä nyt sitten siinä pysyä hereillä kun kaveri alkaa vielä analysoida tarkoittaako se unessa nähty lentokone yllättävää lomamatkaa vai olisiko taustalla sittenkin jotain seksuaalista (no ehkä siinä tapauksessa, että konetta ohjasi komea lentokapteeni tai käytävällä tepasteli hehkeä lentoemo - kuka nyt mistäkin tykkää).

Ja nyt rakkaat lukijat, alla uneni reilun kuukauden takaa. Tylsää? No taatusti, mutta ainakin selvitin unessani erään ihmiskuntaa ikuisesti vaivaavan arvoituksen.

On siis kesäkuinen ilta. Juuri ennen nukahtamistani näen seinällä varjon. Tuijotan sitä hetken ja vaivun uneen.

Seison mummolan keittiössä. Olen surullinen ja ahdistunut. Suljen ovia, keräilen tavaroita. Keittiön huonekalut seisovat paikoillaan ja makuukammarista kuuluu seinäkellon tikitys. Puristan kädessäni avainta. Laitan sen mummon vanhaan ompelulaatikkoon. Samalla huomaan, että se on seinäkellon vetoavain. Äitini tulee kammarista ja sanoo, että kaikki on hyvin, voimme lähteä. Hänen täytyy vain vielä piilottaa talon avain kiven alle. Aistin ympärilläni kaikki lapsuudestani tutut, nyt jo edesmenneet ihmiset: mummoni, vaarini, kummini, isotätini. Suljen peloissani kammarin oven, tuntuu kuin talon kummitukset eivät enää haluaisi minun käyskentelevän täällä. Käännyn vielä kerran katsomaan taakseni keittiön ovelta, aivastan, ja samassa kammarin ovi aukeaa ja ohitseni lehahtaa jotakin mustaa ja ohutta.

Seuraavassa silmänräpäyksessä seison saunalle kulkevalla polulla. Puristan silmäni kiinni, sillä en halua nähdä ikkunoissa vilkuttavia kummituksia. Etsin äitiäni ja huomaan hänet puuliiterin nurkalla piilottamassa avainta kiven alle. Sen kiven, joka on juuri siinä nurkalla, josta käännytään ulkohuussiin. Sitten hän yrittää asettaa jotain maahan, puun juurelle. Sen puun, jonka runkoon oli nikkaroitu oravien ruokailukoppi. Äitini huutaa, ettei hän tästä yksin selviydy. Se jokin musta ja ohut, jota hän levittää maahan, rimpuilee vastaan ja karkaa. Ohi vilahtaessani se huutaa iloisesti ja tajuan, että se on Peter Panin varjo!

Yritän saada sitä kiinni, kun ohitseni juoksee yhtäkkiä valkoinen jänis liivi yllään ja taskunauris kourassaan. Tuttu jänis, joka seikkaili Ihmemaassa Liisan kanssa. Se tarttuu minua kädestä ja toisesta kädestäni ottaa kiinni itse Peter Pan, joka on jahtaamassa varjoaan. En ymmärrä mihin he minua vievät. Kaikki ympärilläni on ensin valkoista, sitten alan nähdä värien sekamelskaa, kuulen naurua ja iloista puheensorinaa. Kaikki tuntuu pehmeältä ja tajuan, että äänet ja naurut ovat kuolleitten sukulaisteni ja ystävieni. Minulle tulee hyvä olo... Täälläkö he kaikki ovat! Mutta mikä tämä paikka on? Jänis sanoo: "Welcome to Neverland!"

Herään. Varjo seinältä on kadonnut. Minua hymyilyttää. Olen unessani saanut selville kuolemanjälkeisen elämän salaisuuden: Me mennään kaikki Mikä-Mikä-Maahan!

Ikiteini (aikuinen nainen mä oon)

No tää oli niinku Englannissa ja sit tää meni kauppaan tiätsä. Tää halus ostaa pari pulloo niinku siiderii tai sillee, ja sit tää on siin kassalla ku se kassan mimmi (se oli kait sillee niinku joku islamilainen tai mitä ne on, ku sil oli niinku semmonen verhojutska, tiätsä, päässä) ni se sit niinku kuiteskii kysy tältä paperit. Niinku et onko ikää... Ai vitsi tätä vähän nauratti. Siis haloo! Eihän multoo enää niinku moneen vuoteen kysytty papereita tai sillee. Vähänks noloo.

- - -

Olin Englannissa. Leedsissä. Menin supermarketiin. Halusin ostaa kaksi pulloa siideriä. Nuori, kaunis kassatyttö kysyi henkilöllisyyspapereitani. Nähtyään syntymävuoteni pyysi anteeksi ja kiitti. Minä kiitin häntä. Autolle kävellessäni nauroin niin, että meinasi tulla pissat housuun. Englannissa siiderin oston ikäraja on 18 vuotta. Minä olen kohta 41 vuotta. Ja tämä tarina on tosi!

Miete juhannukseksi

Jos on totta kaikki mitä aatella saan,
viisi syytä saa meidät juopottelemaan
Hyvä viini - ystävä - kuiva suu
tai lähentyvä kuivuuskin, juu
tai syy mikä tahansa muu.

- Henry Aldrich (1648-1710): Viisi syytä juomiseen -


HAUSKAA JUHANNUSTA!

Eli mitä?!

Otsikon kuuluisa lausahdus lanseerattiin Lahdessa viime vuonna uuden vuoden alla. Se on jäänyt elämään ja on erittäin käytännöllinen. Voi olla, että Miska tänään reissultaan palattuaan joutuu vaimolleen tuon kysymyksen esittämään pariinkin kertaan.

1. Otsassani on laastari ja sen alla tikit.

2. Oikea silmäkulmani ja luomeni on melkoinen värien kirjo:
mustaa, violettia, sinistä ja punaista.

3. Sohva on palanut. No, ei koko sohva. Ei edes iso osa.
Oikeastaan vain pieni läikkä on palon jäljiltä hiilenmusta.

4. Tilasin 617 eurolla vaatteita, kenkiä ja käsilaukkuja postimyynnistä. Ovelaakin ovelampana suunnitelmanani tietenkin piilottaa vaatteet, ja erityisesti lasku, ennen Miskan kotiinpaluuta. Arvatkaa onko paketti saapunut. Eli ei. Villi veikkaukseni on, että se saapuu huomenna klo 14 ja 16 välillä. Olenko itse kotona. Eli en. Kuka sen vastaanottaa. Eli Miska. Rekkalastillinen kesäkuteita. Ennenkuin pidätte minua lopullisesti tärähtäneenä (otsatikeistä ja mustasta silmästä huolimatta), kerrottakoon, että vaatteet ovat vain sovitettavaksi ja luultavasti joudun näillä vartalonmuodoillani suurimman osan palauttamaan. Voipi olla, että ainoa joka sopii, on käsilaukku. Jos sekään.

Kaiken muun luulen pystyväni selittämään, mutta mitä sanon niistä postimyynnistä tulevista miesten alushousuista, jotka ovat kokoa "kaksimetrinen/satakiloinen"...

Eli mitä??!!

Ranskalainen aamiainen

Kun maailmanmatkaaja mieheni/pomoni palaa reissuiltaan, on yksi tärkeimmistä tehtävistäni taloutemme kirstunvartijana sekä firmamme kirjanpitäjänä valita (joskus luovuuttakin käyttäen) firman kirjanpitoon menevät kuitit. Parin viimeisen Ranskan reissun kuitteja setviessäni olin juuri päässyt kummastelemasta Casino-kuitteja (kuulemma paikallinen ruokakauppaketju), kun eteeni osui seuraavanlainen kuitti:

1 25 cl Pression 3,50
1 25 cl Pression 3,50
1 25 cl Pression 3,50
1 25 cl Pression 3,50
1 25 cl Pression 3,50
1 Trucchia 12,00

Vaikka kuinka mietin ja pähkäilin, en päissäni (enkä selvinpäin) keksinyt mistä on kyse. Joten eikun Miskan juttusille. Sekunnin pohtimisen jälkeen Miska huudahti: "No sehän on tietysti viis kaljaa ja yks munakas. Kävin Käpylä-Teamin kanssa aamiaisella!" Niinpä niin, tietysti, kuinka en tuota itse keksinyt. Mainittakoon vielä, että Käpylä-Team ei ole mikään isompi joukkue vaan kaksi henkilöä. En laittanut kyseistä kuittia firman kirjanpitoon. Niin hyvää selitystä en minäkään veroviranomaiselle keksi, että ranskalaisen aamiaisen pystyisin uskottavasti selvittämään.

Merci.

Saksan oppikurssi osa 2: Sanojen monimerkityksellisyydestä

Nyt kun jokainen on oppinut sanomaan saksaksi välilevynpullistuma, opetan seuraavan tärkeän sanan. 'Nüchtern'.

Kun asioit Saksassa lääkärin kanssa ja hän pyytää sinua saapumaan vaikkapa laboratoriokokeisiin 'nüchtern', hän tarkoittaa ettet saa syödä ja juoda mitään aiemmin - mahasi täytyy siis olla tyhjä. Ainahan ei tarvitse tyhjin vatsoin mennä (on siis sallittua syödä se aamupuuro tai juoda päiväkahvit ennen vastaanotolle menoa) ja tässä tapauksessa lääkärisi sanoo, että voit tulla 'nicht nüchtern'.

Mutta kun olet istunut taas sen keskiviikon vastaisen yön Jedermannsissa, juonut ne kahdeksan drinkkiä ja auringon jo noustua hoippunut kotiin leipomon kautta, silloinkin olet 'nicht nüchtern' ja tässä ei nyt tarkoiteta vain niitä mahassasi vellovia vodkatuoremehuja ja kinkkusämpylää (josta joka tapauksessa pudotit puolet keittiön lattialle), vaan myös ja ennen kaikkea sitä, että et ole selvinpäin.

Kun sitten istut vastaanotolla sopimassa leikkausaikaa (keskusteltuasi ensin etunimesi lausumisesta, sekä unkarin ja suomen kielten sukulaisuussuhteesta) ja kirurgi antaa lopuksi ohjeen, jonka mielessäsi käännät suomeksi "Ei sitten tarvitse tulla selvinpäin" on siinä hetken aikaa naurussa pitelemistä.

Mutta sitten onneksesi huomaat, että leikkaus on sovittu keskiviikkoaamulle, joten voit huoletta hoippua kapakista leipomon kautta kodin sijaan sinne vastaanotolle. 'Nicht nüchtern'.

Bandscheibenvorfall

Ja näin on taas opittu uusi saksankielinen sana eli välilevynpullistuma. Vihdoinkin löysin lääkärin, joka halusi tutkia vuosia vaivanneen kipuni olkapäässä ja käsivarressa, ja vihdoinkin löytyi syy lähes sietämättömille kivuilleni. Syynä ei sittenkään ollut liiallinen siiderin kumoaminen tai toisinaan päivittäin useitakin minuutteja kestänyt toimistotyö. Kaularangastani löytyi kaksikin välilevynpullistumaa ja nyt saan hoitoa. Jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen pystyin jättämään opiaattiset särkytipat pois ja olen vain normaalissa sekavuustilassani - en enää lääketokkurassa.

"No, sen siitä saa kun nakkelee niskojaan..."
(Kiitos Kajtsulle tuosta kommentista, nauraminenkin helpottaa kipuja.)

Tässä eräänä iltana istuskelin muuten baarissa (mikä ei liene kovin yllättävää) ja jutustelin erään naisen kanssa (mikä on yllättävää, koska useimmiten minut löytää herraseurasta) ja hän oli hieman pettynyt kun olinkin suomalainen enkä norjalainen. Syynä tähän oli se, että hän on innokas a-ha -fani ja olisi mielellään tutustunut aitoon, oikeaan norjalaiseen eli a-ha:n maanmieheen. Mutta koska parempaakaan ei ollut tarjolla, niin kelpuutti sitten kuitenkin pohjoismaalaisen juttuseurakseen, varsinkin kun myönsin itsekin pitäväni kyseisen bändin musiikista. Hän valitteli myös, että on joutunut käymään bändin keikoilla äitinsä kanssa ja innostui kovin, kun löysi vihdoinkin a-han musiikista pitävän, oman ikäisensä tuttavan... Myönnettäköön, että hän oli nauttinut ehkä muutaman napanterin liikaa, eikä ollut enää aivan skarpissa kunnossa, mutta ei minulla silti mitään sitä vastaan ole, että 24-vuotias neitokainen pitää minua ikätoverinaan.

Napantereista tulikin mieleeni eräs toinen ilta jolloin istuskelin baarissa (ei edelleenkään kovin yllättävää) ja tällä kertaa lähes selvinpäin (todella yllättävää, mutta "opiaattitipat" ja yksi lasi punaviiniä olivat enemmän kuin tarpeeksi sille illalle). Istuin iltaa, tai oikeastaan aamuyötä, Jedermannsissa, ja herraseurassa kuten tapoihini kuuluu. Seuralaiseni Joan eräs tuttu tuli pöytäämme istumaan tuoden mukanaan kaksi Jekkupelleä (tiedättehän te: Jägermeister+Baileys), tarkoituksenaan nauttia ne Joan kanssa. Pahoitteli siinä, ettei tuonut minulle, mutta oli ajatellut, että tämä uusi snapsi, johon oli hiljattain tutustunut, on liian raju juoma naisihmiselle. Joa meinasi tukehtua omaan Jekkupelleensä selittäessään, että tämä naisihminen on juurikin se henkilö, joka tämän snapsin on Bochumiin lanseerannut. Ihan varmaksi en enää muista kuka siellä Suomessa sen minulle vuosia sitten opetti, mutta kiitos - snapsi on tullut tutuksi ja levinneisyys on laajempi kuin olen kuvitellutkaan. Omakin maineeni siinä sivussa leviää, mistä ei liene haittaa. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja toisinaan tunnettavuus tietyissä piireissä saattaa auttaa.

Mutta ehkä vielä on liian aikaista lausua ääneen unelmaa, joka pikkuhiljaa alkaa muuttua haaveesta suunnitelmaksi. Ensin hoidetaan parit Jekkupellet ja juodaan kaularanka kuntoon.

PS. Miska, tulisit sinäkin välillä kotona käymään...

Pääsiäisen kärsimysnäytelmä??

Kuka sitä nyt juhannuksena kokkoa kaipaa. Kun se on sitäpaitsi jo poltettu. Pääsiäisenä. Saksassa. Eli mitä? Oli miten oli tai ei ollut, tämän saksalaisen pääsiäiskokon myötä toivotan kaikille hauskaa pääsiäistä.
Sattuneesta syystä ja toisesta en ole ehtinyt paljon kirjoitella ja seuraavat päivätkin menevät toipuessa ja rästitöitä tehdessä.
En nyt viitsi mitään nimiä mainita enkä ketään sormella osoitella, mutta enempi tai vähempi syyllinen on eräs lahtelainen blondi. Hän tuli, näki ja koitti...

HILFE!!!
UND FROHE OSTERN!!

Hello! I'm Branwell the Bear

Lapsellista

Niinpä niin, kyllähän minulle on useinkin sanottu, että olen lapsellinen - ja jotkut ovat joskus kyselleet, koska aion vihdoinkin aikuistua... Sitä odotellessa pari faktaa.

1) Kyllä, minä keräilen nallekarhuja, siis pehmoleluja. Niitä on makuuhuone täynnä: hyllyillä, ikkunalaudalla, sängyllä... Niitä on vierashuoneen kaapin päällä, työpöydälläni ja kirjahyllyssä. Myös äskeisellä Englannin reissullani kokoelmani karttui, kun minua kaupassa anovasti katsonut nalle tarttui mukaani. Kun esittelin sitä innoissani veljeni vaimokkeen kohta 15-vuotiaalle tyttärelle, hän totesi: "You're just a big child, aren't you." Nalle löytyi muuten Haworthin kylästä, jonka kirjoitti maailmankartalle Brontën sisarukset, ja niinpä nalle (selvästikin poika) on nyt nimeltään Branwell eli kirjailijasiskosten veljen kaima.

2) Flunssa, tuo aina silloin tällöin itse kutakin kiusaava vaiva aiheuttaa toisinaan jälkitauteja. Aikuisilla kai melko usein joko keuhkoputken- tai poskiontelotulehduksen. Minä en semmoisista mitään tiedä, koska minulla on tapana sairastaa korvatulehdus, tuo yksi pienten lasten yleisimmistä sairauksista. Tiesittekö muuten, että yli 90% prosenttia kaikista korvatulehduksista ilmenee alle viisivuotiailla?

Niinpä otankin nyt Branwellin kainalooni ja painun pehkuihin potemaan korvatulehdustani. Hyvää yötä!

Dopingia

Tapahtuipa tässä eräänä iltana viime viikolla. Kuten aina, tarkoitus oli ottaa vain pari lasillista viiniä Biercafessa, mutta kuten aina, eihän se siihen jäänyt. Siinä vaiheessa kun olisi ollut enemmän kuin viisasta lähteä kotiin, minut vietiinkin vielä toiseen baariin, jonka nimeä ja tarkkaa sijaintia en enää seuraavana päivänä muistanut - jossain tuossa nurkan takanahan se oli, mutta minkä nurkan, jäi vähän epäselväksi.

Jotain on kuitenkin jäänyt mieleen. Kun menimme sisään, minut tietenkin esiteltiin baarimikolle. Ojensin käteni, nuori mies sanoi nimekseen Martin ja minä sanoin nimeni, lausuen niin selvästi kuin mahdollista: V-I-R-P-I, varmana siitä, että seuraava kysymys on, kuten aina: "Anteeksi, mitä, mikä, Virbe...???" Mutta hämmästykseni olikin suuri, kun Martin huusi innoissaan ja nimeni täysin oikein ääntäen: "Virpi, Virpi.... Virpi Kuitunen!"

Martin on innokas hiihtourheilufani ja taisinpa siinä saada ilmaisen snapsunkin, tai pari, ihan vain siksi, että hän vihdoinkin sai tutustua oikeaan, aitoon suomalaiseen. "Voitelu" pelasi Martinin ja Peterin toimiessa "huoltajina" ja minä, Joa ja Christof jaksoimme "dopingin" voimalla aamuun asti. Melko rankkaahan tällainen "urheilu" on, mutta tällä kertaa kuntohuippu osui kohdalleen. Vielä kun tietäisi kuka tämän "treenileirin" maksoi. Minä se en ollut, joten kiitos sponsoreille.

En tiedä mitä Suomi-kuvalle tämän illan myötä tapahtui, liekö kirkastunut vai himmentynyt, mutta parhaani tein - katsotaan mihin se riittää.


PS: Sille, joka hommaa Martinille ja Peterille omistetun nimmarin Virpi Kuituselta, tarjoan seuraavalla kerralla pari doping-lasillista tuossa mainitsemassani baarissa - sehän sijaitsee aivan nurkan takana. Eli mitä Nelly, lähetkö baariin?

Paluu tarjoilijaksi

Tarina alkoholin vaaroista eli mitä tulikaan luvattua
























Aivan tavallinen lauantai-ilta Mandrassa: Olemme Joan kanssa kumonneet muutaman tuopillisen ja jutustelemme baarimikko-Kennyn kanssa. Aamuyön tunteina puhe kääntyy seuraavan lauantain karnevaalitapahtumaan, johon pojat ovat menossa töihin. Kenny voivottelee, ettei ole löytänyt tarpeeksi tarjoilijoita. Ja siinä samassa Joa saa loistavan idean: Viivihän osaa tarjoilla!!! Joa kysyy ensin, ja sitten Kenny: "Lähdetkö tarjoilemaan?" Ja koskapa siinä siideripäissäni kuvittelen olevani erinomaisen hyvä ja ammattitaitoinen tarjoilija, lupaudun. Todella loistava idea. Loistava ajatus pojilta kysyä minua mukaan ja vielä loistavampi ajatus minulta suostua.

Sunnuntai-iltapäivä: Heräilen tuskaisena.. Olen nähnyt kauheita painajaisia, että olen Mandrassa tarjoilemassa ja kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Mietin mitä kaikkea alkoholi saakaan ihmisen tekemään. Lupautua nyt tarjoilemaan 12 vuoden tauon jälkeen. Saksankielellä. Ja pitäisi vielä osata päässälaskuakin, kun eihän siellä mitään kassa- tai laskukoneita ole.

Maanantai: Olen taas ollut unissani Mandrassa töissä ja kaikki on mennyt vielä pahemmin pieleen kuin edellisyön unessani. Tapaan Joan ja ujosti kyselen, etteivät pojat kai ihan tosissaan olleet, että menisin heille töihin. Joa sanoo, että päätös on Kennyn ja jos en ole Kennystä mitään kuullut, niin ehkä minua ei tarvitakaan. Huokaisen helpotuksesta ja naureskelen mitä kaikkea sitä siideripäissään tuleekaan luvattua. Mutta onneksi sitä lupausta ei tarvitse lunastaa. Eihän?

Tiistai-ilta: Olen vaipunut puoliuneen televisiota katsoessani. Kännykkä soi. Outo numero, kuka lienee, no vastaan kuitenkin. "Hei, Kenny Mandrasta täällä! Mites se ensi lauantai, lähdetkö tarjoilemaan.... Kyllä sä pärjäät... Sä oot just sellanen tyyppi mitä me sinne tarvitaan... Mustat vaatteet päälle... Nähdään lauantaina klo 17 Mandrassa ja ajellaan siitä yhdessä karnevaalipaikalle." Olen siis suostunut. Tällä kertaa selvinpäin. Tosin unenpöpperöisenä. Soitan paniikissa Joalle. Joa nauraa, että itseäni saan syyttää kun menen lupaamaan. Lähden drinkille Cotton Clubille, jossa Joa on töissä. Myöhemmin jatkamme yhdessä Jedermannsiin, jossa tapaamme Kennyn. Pojat valavat parhaansa mukaan uskoa minuun, mutta minä vain imen vodka-tuoremehuani ja panikoin.

Lauantai klo 17:15: Lähdemme Joan kanssa Mandraan. Kaikki karnevaalitapahtuman tarjoilijat ovat kokoontuneet sinne. Juomme kuohuviinit ja toivotamme itsellemme ja toisillemme menestyksekästä iltaa. Minä en ikinä tule selviytymään tästä illasta... Klo 18:30 ensimmäinen asiakas istuu minulle osoitetussa 40 hengen pöydässä. Otan tilauksen, toimitan juoman, ja iloitsen onnistumisestani. Seuraavan kerran ehdin katsoa kelloa puoli yhdeksän aikaan. Enkä ole vielä kertaakaan mokannut. Pari seuraavaa tuntia on melko hiljaista karnevaaliohjelman takia, mutta yhdentoista aikaan juokseminen alkaa taas. Sämpylöiden, snapsien ja colan voimalla jaksamme koko porukka. Muut tarjoilijat ovat nuoria, taitavia, todellisia ammattilaisia ja vähän nolona katselen heidän raatamistaan, minun rauhallinen "senioripöytäni" kun antaa minulle mahdollisuuden vähän pitempiin pausseihin. Siltikin olen ylpeä itsestäni. En ole kaatanut mitään, en ole rikkonut mitään, en ole sotkenut yhtään tilausta, tarjotin pysyy kädessäni, melusta huolimatta onnistun kommunikoimaan saksaksi - eikä edes jalkani ole kipeät... vielä. Yhden aikaan pöytäni alkaa tyhjetä ja toimettomana seisoskellessani huomaan, että jalkojani särkee s***nasti. Vielä pari tuntia pitää jaksaa; siivoan pöytiä, sillä viimeinenkin asiakkaani on kaikonnut.

Sunnuntaiaamu klo 05: Istumme koko porukka laskemassa tienestejämme, juomassa kuohuviiniä ja valittamassa jalkojamme ja selkiämme. Minun selkäni on kunnossa, mutta tarjotinkämmeneni kramppaa. Väsynyt hysteriamme yltyy entisestään kun bongaamme juhlasalissa juoksentelevan rotan (tässä vaiheessa päätän nostaa väsyneet jalkani viereiselle tuolille). Saan kehuja Joalta ja Kennyltä, ja karnevaalien "pomolta", joka on syystä tai toisesta kiinnittänyt erityisesti minuun huomiota. Juuri kun ajattelen, etten enempää voi toivoa, käteeni isketään melko mojova palkkio (ei kukaan ollut etukäteen sanonut, että tästä huvista vielä maksetaankin). Vielä viimeinen lasi kuohuviiniä ja vihdoinkin kuuden aikaan saan kyydin kotiin. Väsyneenä, mutta onnellisena, ja edelleenkin ylpeänä itsestäni, kaadun vaakatasoon kellon näyttäessä 06:52 ja jatkan työskentelyä unissani - mutta tällä kertaa mikään ei mene pieleen.