Mikä Mikä-Mikä-Maa?

Edelliseen kirjoitukseeni saamani kommentin johdosta lienee syytä paneutua Mikä-Mikä-Maahan hieman tarkemmin, eli kun nyt pilkkua alettiin viilata, niin viilataan sitten kunnolla. Wikipedia kertoo englanniksi Neverlandista seuraavaa:

Neverland (also spelled Never Land or expanded as Never Never Land) is a fictional world featured in the works of J. M. Barrie and those based on them. It is the dwelling place of Peter Pan, Tinker Bell, the Lost Boys, and others. Although not all people in Neverland cease to age, its best known resident famously refused to grow up, and it is often used as a metaphor for eternal childhood (and childishness), immortality, and escapism.

It was introduced as 'the Never Never Land' in 1904 performances of the theatre play Peter Pan, or The Boy Who Wouldn't Grow Up by Scottish writer J. M. Barrie. In his 1911 novelization Peter and Wendy, Barrie referred to 'the Neverland', and its many variations were 'the Neverlands'. (Viivimarinoitu huomautus: Ei pidä sotkea the Netherlands'iin eli Hollantiin!) In the earliest drafts of Barrie's play, the island was called 'Peter's Never Never Never Land', a name possibly influenced by the contemporary term for outback Australia. In the 1923 published version of the script, it was shortened to 'the Never Land'.

Ja lopuksi voimme vielä jatkaa saksankurssiamme asian tiimoilta: Neverland on saksaksi Nimmerland.

Unet(tavaa)

Liekö mikään tylsempää kuin kuunnella kaverin kertovan edellisyön unestaan. Siinä ei tule kuin korkeintaan uni silmään kuuntelijalla. On se vaan niin (haukotus) ... pitkäveteistä. Ja yritä nyt sitten siinä pysyä hereillä kun kaveri alkaa vielä analysoida tarkoittaako se unessa nähty lentokone yllättävää lomamatkaa vai olisiko taustalla sittenkin jotain seksuaalista (no ehkä siinä tapauksessa, että konetta ohjasi komea lentokapteeni tai käytävällä tepasteli hehkeä lentoemo - kuka nyt mistäkin tykkää).

Ja nyt rakkaat lukijat, alla uneni reilun kuukauden takaa. Tylsää? No taatusti, mutta ainakin selvitin unessani erään ihmiskuntaa ikuisesti vaivaavan arvoituksen.

On siis kesäkuinen ilta. Juuri ennen nukahtamistani näen seinällä varjon. Tuijotan sitä hetken ja vaivun uneen.

Seison mummolan keittiössä. Olen surullinen ja ahdistunut. Suljen ovia, keräilen tavaroita. Keittiön huonekalut seisovat paikoillaan ja makuukammarista kuuluu seinäkellon tikitys. Puristan kädessäni avainta. Laitan sen mummon vanhaan ompelulaatikkoon. Samalla huomaan, että se on seinäkellon vetoavain. Äitini tulee kammarista ja sanoo, että kaikki on hyvin, voimme lähteä. Hänen täytyy vain vielä piilottaa talon avain kiven alle. Aistin ympärilläni kaikki lapsuudestani tutut, nyt jo edesmenneet ihmiset: mummoni, vaarini, kummini, isotätini. Suljen peloissani kammarin oven, tuntuu kuin talon kummitukset eivät enää haluaisi minun käyskentelevän täällä. Käännyn vielä kerran katsomaan taakseni keittiön ovelta, aivastan, ja samassa kammarin ovi aukeaa ja ohitseni lehahtaa jotakin mustaa ja ohutta.

Seuraavassa silmänräpäyksessä seison saunalle kulkevalla polulla. Puristan silmäni kiinni, sillä en halua nähdä ikkunoissa vilkuttavia kummituksia. Etsin äitiäni ja huomaan hänet puuliiterin nurkalla piilottamassa avainta kiven alle. Sen kiven, joka on juuri siinä nurkalla, josta käännytään ulkohuussiin. Sitten hän yrittää asettaa jotain maahan, puun juurelle. Sen puun, jonka runkoon oli nikkaroitu oravien ruokailukoppi. Äitini huutaa, ettei hän tästä yksin selviydy. Se jokin musta ja ohut, jota hän levittää maahan, rimpuilee vastaan ja karkaa. Ohi vilahtaessani se huutaa iloisesti ja tajuan, että se on Peter Panin varjo!

Yritän saada sitä kiinni, kun ohitseni juoksee yhtäkkiä valkoinen jänis liivi yllään ja taskunauris kourassaan. Tuttu jänis, joka seikkaili Ihmemaassa Liisan kanssa. Se tarttuu minua kädestä ja toisesta kädestäni ottaa kiinni itse Peter Pan, joka on jahtaamassa varjoaan. En ymmärrä mihin he minua vievät. Kaikki ympärilläni on ensin valkoista, sitten alan nähdä värien sekamelskaa, kuulen naurua ja iloista puheensorinaa. Kaikki tuntuu pehmeältä ja tajuan, että äänet ja naurut ovat kuolleitten sukulaisteni ja ystävieni. Minulle tulee hyvä olo... Täälläkö he kaikki ovat! Mutta mikä tämä paikka on? Jänis sanoo: "Welcome to Neverland!"

Herään. Varjo seinältä on kadonnut. Minua hymyilyttää. Olen unessani saanut selville kuolemanjälkeisen elämän salaisuuden: Me mennään kaikki Mikä-Mikä-Maahan!

Ikiteini (aikuinen nainen mä oon)

No tää oli niinku Englannissa ja sit tää meni kauppaan tiätsä. Tää halus ostaa pari pulloo niinku siiderii tai sillee, ja sit tää on siin kassalla ku se kassan mimmi (se oli kait sillee niinku joku islamilainen tai mitä ne on, ku sil oli niinku semmonen verhojutska, tiätsä, päässä) ni se sit niinku kuiteskii kysy tältä paperit. Niinku et onko ikää... Ai vitsi tätä vähän nauratti. Siis haloo! Eihän multoo enää niinku moneen vuoteen kysytty papereita tai sillee. Vähänks noloo.

- - -

Olin Englannissa. Leedsissä. Menin supermarketiin. Halusin ostaa kaksi pulloa siideriä. Nuori, kaunis kassatyttö kysyi henkilöllisyyspapereitani. Nähtyään syntymävuoteni pyysi anteeksi ja kiitti. Minä kiitin häntä. Autolle kävellessäni nauroin niin, että meinasi tulla pissat housuun. Englannissa siiderin oston ikäraja on 18 vuotta. Minä olen kohta 41 vuotta. Ja tämä tarina on tosi!