Kello seitsemän aamulla. Palaan Bochumin yöstä. Ehdin varmaan kömpiä sänkyyn ennenkuin aviomieheni herää. Samalla sekunnilla kun avaan kotioven kuulen herätyskellon piipityksen. Kelaan pikaisesti selityksiä mielessäni. Uskoisikohan se, jos sanoisin, että olen tässä juuri aamulenkille lähdössä... korkokengät jalassa ja käsilaukku olalla. Ei, ei auta valehdella.
Siispä rehellisellä pelillä: "Huomenta rakashh, meni vähän pitkäksh.. mutta en oo oikeesshhtaan hirveesshti juonu, että josshh hetken annat mun nukkua, niin kyllä tää tässhtä, onhan meillä rankka työpäivä edessshhhä." Hyvä, kyllä se varmaan uskoi, että olen selvinpäin.
Aviomiehestä selvitty. Seuraavaksi pitää vielä selvitä pomosta, joka noin neljä tuntia nukuttuani astuu makuuhuoneeseen: "Milloinka meinasit niitä firman nettisivuja tarkistaa?" Minä pinnistelen ja pinnistelen, mutta ei. Ei mitään käsitystä mistä on kyse. Mieti, mieti... Vastaa jotain järkevää: "Mutta mähän jo klikkasin sitä nallekarhua." Huh, ei se varmaan huomannut mitään outoa, taisin selvitä säikähdyksellä tästäkin.
