Lempivuodenaikani on vihdoinkin täällä! Tai onhan se jo ollut jonkin aikaa, mutta mitä synkemmäksi ja pimeämmäksi menee, sitä parempi. Ei sillä, etteikö lämpimät, aurinkoiset syyspäivätkin olisi ihania. Silloin voi käydä kävelyllä, nauttia puiden väriloistosta ja hypätä kadun varteen kerättyyn lehtikasaan. Vain lyödäkseen varpaansa isoon kiveen, joka on piiloutunut lehtien alle.
Sadepäivänä voi illan pimetessä kääriytyä vilttiin sohvannurkkaan, sytyttää pari kynttilää, syödä suklaata ja juoda punaviiniä. Ja lukea hyvää kirjaa. Vaikka syntymäpäivälahjaksi saatua Anna-Leena Härkösen 'Ei kiitos' ja samalla haikeana hymähdellä miten maailma onkaan muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa. Vuonna 1959 eräs silloin neljätoistavuotias tyttö nimittäin kirjoitti päiväkirjaansa: "Saimme pinon Anni Polvan rakkausromaaneja luettavaksi. Ne ovat aika rohkeita, kun niissä suudellaan paljon." Härkösen kirjassa ei suudella kovinkaan paljon, mutta k*llit, p*llit ja p*llut vilahtelevat tekstissä sitäkin ahkerammin.
Hyvän kirjan lisäksi hieno elokuva ilahduttaa aina. Tänä syksynä se elokuva oli 'Julie & Julia'. Ruokaa ja rakkautta. Pariisin maisemia. Ja Meryl Streepin uskomaton roolisuoritus. Tosin nälkähän siinä tulee ja kotiin palattua on pakko laittaa pientä yöpalaa ja aamulla taas ihmetellä, että kumma kun housut kiristää.
Hyvästä ruuasta puheen ollen. Minulle tarjottiin upea syntymäpäiväillallinen Bochumin El Torossa. Etanoita, pihviä lisukkeineen ja normaalit ruokajuomat - kyllä olikin taas pää kipeä seuraavana aamuna. Mutta tulipa taas kostettua etanoille! Minä nimittäin ällöän yli kaiken tuolla kaduilla sankoin joukoin lötkiviä jättietanoita ja kun taas sain upottaa haarukkani ensimmäiseen valkosipulivoissa lötkineeseen etanaan, tunsin outoa voitonriemua!
Mandrassa tarjosivat minulle muuten pullollisen kuohuviiniä syntymäpäiväni kunniaksi. Joa olisi sen kyllä maksanut, mutta olin sen kuulemma täysin ansainnut, joten se meni sitten talon piikkiin. Joalta sain myös syntymäpäivälahjaksi hajonneen pikkurillisormukseni tilalle uuden. Se on keskisormessani. Jippii, olen hoikka. Sormistani.
Postimies toi myös lahjatoimituksen Thaimaasta. Olin edellisiltana ollut tyhjentämässä sen kuohuviinin Mandrassa, joten aamulla aikaisin kun ovikello soi, olen ehkä hieman väsyneenä ja tukka sekaisin avannut oven ja kuitannut lähetyksen. Jälkeenpäin olen vain miettinyt sitä, muistinko vetää aamutakin päälleni vai olenko paljastanut posteljoonille ne vyötärölleni kertyneet yöpalat ... ja vähän muutakin.
Syksy. Hyvää ruokaa on ollut tarjolla. Juomaakin riittävästi. Elämyksiä. Kokemuksia. Ystäviä. Kirpeää, kuulasta ja myräkkää - sellaista syksyihmisen elämää. Nyt sytytän taas kynttilät ja rauhoitun kuuntelemaan hyvää musiikkia, Esimerkiksi Christy Mooren 'Shine on You Crazy Diamond'
