Sitä kun on töissä kuppilassa, jonka nimi on Biercafe, niin luonnollisesti oluen lisäksi tarjolla on myös kahvia. No, eikähän siinä mitään, äkkiäkös sitä sumppia pihauttaa, mutta kun sitten pitää olla kaikenlaista erikoiskaffettakin tarjolla, niinkuin nyt vaikkapa kapukkiinoa ja maitokahvia. Ja tilanteen ollessa kyseinen, pitää mukiin saada kahvijuoman tykö maitovaahtoa. Mikä ei sikäli ole mikään ihmeellinen juttu. Paitsi että toisinaan on.
Ja niin koittaa eräskin tiistai. Ensimmäiset kolme asiakasta haluavat jokainen cappuccinon. Ja seurueen rouva haluaisi vielä syödäkin. Toinen herroista kyselee leivonnaisten ja jäätelön perään, mutta ei tämä nyt sentään niin olutkahvila ole. Tässä mitään kaakkuja jouda leipomaan.
Mutta tehdään nyt ne cappuccinot, jotta sitä ehtii pikimmiten keittiön puolelle laittamaan pitaleipää tomaatti-mozzarellatäytteellä. Paitsi ettei ehdi, kun pitää suoriutua ensin siitä kolmesta satsista sitä maitovaahtoa.
On hommattu moderni, hieno, tekninen vekotin, niin että tumpelompikin osaa tehdä maitovaahdon näpsästi ja nopeasti. Paitsi ettei osaa. Tiedä sitten onko vika käytetyssä laitteessa vai laitteen käyttäjässä, mutta se s**t*nan ihmehilavitkutin ei nyt vaan suostu toimimaan. Ihan sama mitä nappia painaa, niin se vaan vilkuttelee iloisesti sinistä valoa ja piipittää. Mutta - eipä hätää - saahan sitä sillä vanhallakin maidonvaahdottimella homman hoidettua. Paitsi että ei saa, kun sillä se ei nyt ainakaan onnistu, ainakaan tänään - ja miksi tänäänkään, kun ei se kahta päivää aikaisemminkaan ollut onnistunut. Ja mikä siinä on, ettei kenellekään enää kelpaa ihan tavallinen kahvi??
Seurueen rouva tulee tiedustelemaan ruokansa perään juuri kun erittäin-vähän-cappuccinoa-muistuttavat kupilliset kuumaa ovat lähdössä kohti terassia. Siinä sitten tehdään selväksi, että sen ruuan valmistumisessa menee nyt ainakin vielä 15 minuuttia, eikähän kenelläkään sellaisia aikoja ole tietenkään odottaa kun leppoisaa kesäpäivää terassille tullaan viettämään.
Seurue saa ilmaiset kahvit (joita ei parhaalla tahdollakaan voi cappuccinoiksi nimittää) pahoittelujen kera. Samalla pudotetaan vielä lusikka tai pari maahan, jotta palvelu olisi kaikilta osin täydellistä ja osaavaa. Lupaavat kuitenkin tulla uudemman kerran ajan kanssa. Ja jättävät vielä tippiäkin!
Sitten saapuu rouvaseuruetta toisensa perään. Ne tahtoo kaikki kivoja kesädrinksuja. Ja oliiveja. Ja pähkinöitä. Ja coca-colaa mielellään light-versiona jäillä tai ei sittenkään, kera sitruunaviipaleen tai jos kuitenkin ilman. Kiirettä pukkaa, kun ei iltavuorolainen ole vielä tullut. Kyllä ne kaljat ja kolat ja kahvitkin (huom! ilman sitä h*lv*t*n maitovaahtoa, kiitos!) joutaa tässä yksinkin laittaa, mutta sitten pahimman hässäkän keskelle ilmestyvät rouvat, jotka tahtovat ruokailla. Keittiön puolelle ehtiminen tekee tässä kohtaa ihan pikkasen tiukkaa, mutta kun asiakas ripeästi tilaa ja henkilökunta ripeästi toimii, niin eiköhän tämä tästä.
Ensimmäinen ruokailija tiedustelee tarjoilijalta pitäisiköhän sitä syödä vai eikö sittenkään, että onkohan tässä nyt nälkä ja mitähän sitä sitten söisi, jos söisi, mites tuo uuniperuna ja minkälaista sen kylkeen tuleva yrttisoosi mahtaa olla, ja ottaisiko sitä alkoholittoman oluen vai maitokahv.... (rouva on hyvä ja ottaa sitä olutta!!!!!) Eikä se nyt heti kuitenkaan haluakaan syödä, ehkä myöhemmin, mutta parasta kai jo varoittaa, että siinä ruuan saamisessa menee ainakin sitten se vartti ellei parikinkytäkin minuuttia, että jos johonkin tapaamiseen on kiirettä, mutta aikaahan hänellä on kun hän nyt tässä näitä papereita käy läpi ja hän sanoo sitten myöhemmin jos nälkä yllättää. (Tiedoksi kiinnostuneille: ei yllättänyt.)
Väliin heitetään pari pitaleipää erimoisin täyttein, kunnes sitten ties monennenko rouvaseurueen yksi osapuoli alkaa arvuutella keskenään millä täytteellä hän sen pitaleivän mahtaisi ottaa ja joisiko vaikka cappucc... (ei joisi!!) ja toinen osapuoli alkaa tivata perunasalaatin makua ja kokoa ja näköä, ja että jos ihan vaikka pelkkä makkara ilman sitä salaattia sitten kuitenkin (tai mitä jos pantaisiin makkara maitovaahdolla!?) ja otetaan sittenkin olutta.
On niin hikikin ja onneksi ei tänään sentään peukalo palanut pitaleipää grillatessa niinkuin toissapäivänä ja milloin se iltavuoro tulee kun ei tässä kohta enää pysty kykenemään.
Ja sitten pitää vielä mennä auttamaan yhtäkin rouvaa kekä on autonsa kanssa jumissa parkkitalossa kun se parkkitalo ei olekaan auki puoleenyöhön vaan vain kahdeksaan tälle aikaa kesäkautta ja tämä tiedoksi myös sille sunnuntaiselle rouvashenkilölle kekä siellä ikkunan takana ilmoitusluontoisena asiana vääriä aukioloaikoja henkilökunnalle luetteli.
Pieni suvantohetki saa hyökkäämään sen vanhanaikaisemman maidonvaahdottimen kimppuun, että on se nyt p*rk*l* jos ei tässä yhtä kapukkiinoa saa aikaan, että jos harjoittelumielessä itsellensä kupillisen laittaa, vaikka eihän siitä kyllä kuitenkaan mitään tule. Paitsi että tulee. Ensi yrittämällä täydellinen maitovaahto!!?? Ei ole todellista...!?
Iltavuorolainen saapuu ja kukaan ei tietenkään enää halua ruokaa tai maitovaahtoa. Että nyt sitten kahden hengen voimin vaan olutta ja napanteria ja gintonicia ja viskiä toimitetaan terassille. Hyvin sujuu. Paitsi ettei suju. Ihan kuin jotain olisi unohtunut. Jaa tuollahan herra kyseleekin jo toistamiseen Sambucansa perään. Ja tuonne on näköjään toimitettu vääränmallinen olut. Kuka se halusikaan maksaa, ja voi ei meinasiko vaihtorahakin olla väärin, anteeksi nyt vain.
MILLOIN TÄÄLTÄ PÄÄSEE POIS KUN EI TÄÄLLÄ ENÄÄ HALUA OLLA TÖISSÄ, EI PYSTY EIKÄ OSAA EIKÄ KYKENE!!!!!!
Epätoivon syvimmällä hetkellä työvuoro päättyy ja vapaus koittaa. Hurraa! Kouraan palkka ja juomarahat. Lasiin kuoharia jäillä ja tuplana. Hetki itselle... ja eräälle kanta-asiakkaalle, joka istahtaa viereen ja kertoo olevansa ravintola-alalla ja kuiskaa, että jos joku päivä ei enää hotsita tämän kuppilan meininki, niin hänen baarissaan on samantien työpaikka tiedossa tälle tarjoilijalle.
Pitääköhän siellä tehdä maitovaahtoa....????
