Voi sitä riemun päivää ja niitä kateellisten huokailuja kun sitä saa yllättäen kutsun naistenpäiväbrunssille. Ja vielä kuuluisaan helsinkiläiseen kahvilaan*, jossa vaalitaan perinteitä jo vuodesta 1852!!
Kun ei niistä kaikista perinteistä ihan varmaksi tiedä, on allergikon taas aiheellista jo ennakkoon ottaa yhteyttä kahvilan henkilökuntaan. Tiedustellaan sähköpostitse kuinka on syytä toimia, jotta olisi mahdollisimman vähän vaivaksi paikan päällä, ja saisi kuitenkin jotain vatsan täytettä. Oheen liitetään varmuuden vuoksi myös lista allergioista. Vastaus saapuu: "Meillä ei ole mahdollista valmistaa brunssilla erillisiä erityisruokavalio-annoksia." Hyvä tietää, vaikka juuri tätä ei kukaan ollut ehdottanutkaan.... Viestin loppu kuulostaa jo hieman paremmalta: "Henkilökunta on tietoinen erityisruokavaliostanne ja auttaa mielellään."
(* Nimi jätetty mainitsematta kahvilan suojelemiseksi asiakaskadolta myöhemmin - tämän hetkinen asiakaskato ja kahvilan sulkeutuminen ei ole tästä blogikirjoituksesta johtuvaa!)
- - -
"Aito ja lämminhenkinen asiakaspalvelu, laadukkaat raaka-aineet sekä ammattiylpeys ovat aina olleet perusarvojamme. Tavoitteemme on tarjota sinulle ikimuistoinen herkkuhetki."
Kuuden hengen pöytäseurueen kaksi ensimmäistä saapuvat paikalle. Tarjoilija opastaa pöytään, ojentaa ruokalistat ja selvittää brunssit ja muut vaihtoehdot sekä päivän (naisten sellaisen) erikoistarjoukset. Jaahas, puhe onkin sen verran nopeaa ja ilmeisen ulkoa opeteltua, että puolet menee ohi ymmärryksen, mutta pöytäseuralaisen korvaan tarttuu onneksi se tärkein tieto: Kuohuviinipullollinen tänään vain 29 euroa. Sille tiedolle saattaa olla myöhemmin vielä tarvetta.
Muun retkueen saavuttua paikalle onkin aika siirtyä jonottamaan brunssia buffetpöydän ympärille. Jonon hännille vaan. Se - jonon häntä siis - onkin aivan muualla kuin sen olisi järkevää olla. Pieni vinkki: "Aloita tästä" -kyltti ei vielä koskaan ole haitannut epätietoisen asiakkaan toimintaa buffettitilanteessa. Näinpä ollen tässä nyt seisotaan ahtaasti kahden pöydän välissä ja häiritään niissä istuvia ruokailijoita kun samalla estetään buffetin toiselta puolelta kurvaavien pääsy juustojen ja leikkeleiden luo.
Noin joka toinen jonottaja tiedustelee henkilökunnalta tai kanssajonottajaltaan lautasten sijaintia. Täysin yllättäen ne ovat siellä pöydän päässä, jossa tämän jononkin olisi tarkoitus olla. Lautasten kohdalle päästyä tulee jo melkein "tappelua" siitä kuka saa viimeisen ison lautasen ja kenen on tyydyttävä pienempiin. Pieni riittää, kiitos. Tai oikeastaan kaksi. Toiselle lautaselle leivät ja päällysteet, toiselle munakokkeli, sienet ja pekoni.
Munakokkeliastiaa lähestyttäessä nälkäinen jonottaja riemuitsee, sillä siinä on juuri sopivasti yhden annoksen verran jäljellä. Ahnaan käden jo ojentuessa kohti ottimia ripeä tarjoilija takavasemmalta nappaa astian pois. Tämähän tarkoittaa sitä, että uusi annos kokkelia on varmasti jo matkalla keittiöstä kohti pitopöytää. Askel sivuun ja odotus. Tästä ei liikuta, ennenkuin kokkelit on lautasella, siinä jo köllöttelevien pekonisiivujen ja sienien kaverina. Kupillisen kahvia olisi tietysti voinut tässä jonotellessa ja odotellessa ottaa, paitsi että huhu kertoo kahvin olevan juuri tällä hetkellä loppu. Odotusaika venähtää ja nälkä kasvaa. Mutta eipä kysyvä tieltä (tai buffetpöydästä) eksy.
Ruokailija rohkaisee mielensä heti ensimmäisen ohikiitävän tarjoilijan kohdalla ja esittää (omasta mielestään) selkeähkön kysymyksen: "Anteeksi, osaatteko sanoa kauanko kestää, että munakokkelia tulee lisää?" Vastaus ei ole ihan yhtä selkeä: "Keittiö on kyllä tietoinen." Uusi yritys seuraavan ripeän tarjoilijan kohdalla: "Anteeksi, osaatteko sanoa kauanko munakokkelin tulemisessa vielä menee aikaa?" Vastaus on selkeä, mutta ei täysin vastaa kysymykseen: "Se on uunissa". Tarjoilijan vastaukseen lisäämä mulkaisu ei sekään tuo lisäselvyyttä.
Nälkäisen on luovutettava, napattava leivänpäälliset mukaan ja siirryttävä syömään sitä mitä lautasille on kertynyt. Kun tie on taisteltu väärässä paikassa kiemurtelevan jonon läpi buffetpöydän vastakkaiselle puolelle, munakokkeli saapuu. Pikaisesti kiikutetaan muut antimet pöytään ja ängetään ja tungetaan anteeksipyydellen kokkelin luo. Siinä samalla voisi kuvitella ottavansa matkaan lasillisen mehua, mutta kuvitelmaksi se jää, sillä lasit ovat loppu. Entäs jos kahvia? Eipä oteta sitäkään, sillä pannu huutaa tyhjyyttään. Eipä sillä, että tässä kahvia olisi vielä kaivannutkaan. PAITSI ETTÄ KYLLÄ OLISI!!
Suunnitelma muotoutuu munakokkelia suuhun kauhoessa: Katsekontakti tarjoilijaan ja juomatilaus.
Paitsi että ripeät tarjoilijat keskittyvät lähinnä keräilemään pöydistä käytettyjä astioita - sellaisella vauhdilla, että vielä tarpeeseen olevat aterimetkin katoavat kesken ruokailun ja uusia haarukoita ja veitsiä on lähdettävä jonottamaan uudemman kerran. Ja jonohan on edelleen siellä missä sen ei pitäisi olla ja aterimien luo pääseminen vaatii melkoista taistelutahtoa.
Vihdoinkin keskusteluyhteys erään tarjoilijan kanssa saadaan auki ja tilataan latte macchiato ja jos vaikka Mimosa siihen tykö. Tai yritetään tilata - tarjoilijan on luonnollisesti ensin toimitettava kädessään oleva tyhjä tarjotin pois, vasta sitten keskustelu voi varsinaisesti jatkua. Mikäpä tarjoilija sitä pystyy tarjotin kädessään tilausta vastaanottamaan... Lopulta pöytäseurueeseen tilataan kaksi erikoiskahvia ja aiottu Mimosa vaihtuu pullolliseen kuohuviiniä (pöytäseurueen kesken jaettavaksi), joka on siis tänään naistenpäivätarjouksessa 29 euroa kuten aiemmin on tiettäväksi tehty.
Juomat saapuvat pöytään. Ihan jos ohimennen saa vähän kahvilan väkeä tässäkin opastaa, niin se lausutaan makkiaatto, ei matsiaatto. Macchiato lasin reunassa näyttää olevan jokin pieni roska, jonka voi hyvin tässä kahvinhimossa muka huomaamattomasti siitä sipaista sivuun, mutta tarjoilijan silmä on tässä kohtaa vilkas ja paniikki iskee. Siis tarjoilijalle. Hän lupaa tuoda uuden kahvin. Ei tarvitse. Kyllä hän toisi. Ei tarvitse, roska on nyt poissa ja tämä kahvi tulee tarpeeseen eikä hyvää kahvia ole syytä kaataa viemäriin vaan mieluummin brunssaajan kurkkuun ja mieluusti NYT heti. Tarjoilija lupaa jättää kahvin laskuttamatta. Kuohuviinit kaadetaan laseihin ja hetken aikaa kaikki on hyvin.
Tässä kohtaa, kun kaikki juomat on saatu pöytään, - myös mehu, jota on haettu tyhjentyneeseen vesilasiin - ja kokkelistakin on enää rippeet lautasella, paikalle ilmestynyt tarjoilija ottaa tilanteen haltuun: "Tässä pöytäseurueessa oli joku erikoisruokavalioinen??" Kyllä. "Oletteko saanut opastusta ruokien suhteen?" En. (Ei sillä, että täällä kysyvä olisi enää pahemmin voinut tieltä eksyä, mutta ei nyt kehdannut olla vaivaksi kun näyttää olevan muutenkin hässäkkää.) Tarjoilija harmittelee tilannetta ja lupaa ilmaisen leivoksen, jonka voi käydä valitsemassa vitriinistä nyt heti tai myöhemmin. Paras kai mennä samantien, myöhemmästä tilanteesta kun ei taas tiedä. Valinta osuu suklaaleivokseen ja se onkin tämän brunssin parasta antia.
Kokkelit on syöty ja kuoharit juotu. Tilataan laskuja. Kuohuviinille on laitettu hintaa 47 euroa. Tästä huomautetaan, tarjoilijat kokoontuvat neuvonpitoon, ja hinta lasketaan 30 euroon tarjoilijan samalla pahoitellessa, ettei hänellä ollut tällaista tietoa. Niin, miksipä henkilökunnalle pitäisi kaikesta kertoa, tieto vain lisää tuskaa.
Kun muihinkin huomautuksiin on brunssin aikana vastattu henkilökunnan taholta tyyliin: "Tämä nyt on joskus tällaista, ainakin viikonloppuisin", en voi suositella tätä kahvilaa. Ainakaan brunssille. Ainakaan viikonloppuisin. Varsinkin kun tällä hinnalla (25,90€) olisi saanut varmastikin monesta hotellista paremman ja monipuolisemman aamiaisen. Ja hyvin todennäköisesti leppoisamman tunnelman ja ehkä jopa - jos ei nyt ystävällistä, niin ainakin - asiallista palvelua.
Brunssin tärkein ja hienoin anti oli mitä mainioin ja viihdyttävin seura. Muun tapahtuneen voi (yrittää) ottaa huumorilla. Virpi-tähtiä annetaan tälle omalla tavallaan (ja kahvilan nettisivujenkin lupaamalle) ikimuistoiselle herkkuhetkelle **. Yksi tähti siitä, että vatsan sai kutakuinkin täyteen ja toinen tähti menköön leivokselle ja kuohuviinille.
- - -
Tähän loppuun vielä Wikipedian määritelmä brunssista:
Brunssi on aamupäivällä syötävästä runsaan aamiaisen ja lounaan yhdistelmästä tai välimuodosta käytetty nimitys (engl. brunch = breakfast + lunch). Brunssi nautitaan myöhemmin kuin aamiainen, mutta aikaisemmin kuin lounas. Brunssi aloitetaan yleensä kello 11–12, ja se voi kestää aina kello 15 asti. Brunssin juomiin kuuluvat tavallisesti kahvi ja tee, erilaiset mehut sekä erikoisuutena myös samppanja tai kuohuviini. Brunssissa ruoat ovat aseteltu noutopöytään, josta kukin valitsee mitä haluaa. ... Brunssin luonteeseen kuuluu vapaamuotoisuus ja mutkattomuus, joten ruokapöydän ympärillä liikkuminen, vapaa seurustelu ja paikkojen vaihtaminen kuuluvat asiaan.
PS. Saksassa brunssi usein kallistuu (ei rahallisesti vaan ruuallisesti) sikälikin lounaan suuntaan, että tarjolla on usein myös esim. keitto tai muu lämmin ruoka. Mutta maassa maan tavalla, emme anna tästä miinustähtiä.
(8.3.2020)
