Tabu

Alla olevassa kuvassa rouvan ehkäisypilleri vasemmalla. Eikäkö oikealla!! Vasemmalla??

Samaisessa kuvassa päiväkahviseuralaisen makeutusaine oikealla. Saattaa myös olla vasemmalla. Tai sitten ei saata olla.

Eipäkä tästä aiheesta sitten tämän enempää. Miähelle toitottelemme täältä rattoisaa Ranskan reissua, kotona kaikki reilassa!

Loma - haaveita vain

Se oli sitten loma. Ja se meni. Seuraavasti:

Maanantai

Klo 11 tapaaminen työkaverin kanssa työpaikalla. Kesätyöntekijöiden lähdettyä on vihdoinkin aika ja aikaa siivota, laittaa ja järjestellä.

Aloitellaan siivouspäivä kuitenkin työkaverin tuomilla sämpylöillä. Ja Mimosalla.

Sitten siivotaan, laitetaan ja järjestellään seuraavat viisi tuntia. Miäs tulee oman työpäivänsä päätyttyä rouvan työpaikalle, ottaa oluen, ja oluen jälkeen rouvan mukaansa. Haetaan kaupasta valmisruokaa, kun ei tässä nyt viiden tunnin Mimosa-session jälkeen mitään ruokia enää jaksa ruveta laittamaan. Miäs lämmittää uunin ja siellä lasagnen.



Tiistai

Miäs tekee aamulla aikaisin lähtöä ensin toimistolle ja sieltä sitten Pariisiin. Pitää vaihtaa vielä viimehetken kuulumiset ja rouvan yöunet katkeavat siihen. Kai sitä sinne allergiaterapiahoitoon näin aamullakin voi mennä, jää sitten iltapäivä vapaaksi. Suoritetaan myös flunssarokotteen ottaminen, siinähän se muun piikittelyn ohessa menee. Apteekissa yritetään vielä laittaa lääkitystä kohilleen, kun oli vähän huonoa tuuria edellisellä kerralla määrättyjen aineiden kanssa. Kö sitä yhtä ei voinutkaan allergikko käyttää kö siinä on sitä asetyylisalesyyliä ja sitä toista kö siinä oli soijaa. Vaihdetaan sopivampiin aineisiin.

Pikainen aamukahvi Mandrassa ja kotiin. Ihanaa, nyt voi sitten iltapäivän ottaa rennosti. Ruvetaan pyykkäämään.



Keskiviikko

Se on loma ny. Ei niin mitään ohjelmaa tälle päivälle. Nyt kun on aikaa, niin voisihan tuota suorittaa Qualiteersin kirjanpidon.

Illalla rentoudutaan TV:n ääressä ja saadaan suklaaähky. Nyt on lomafiilis kohillaan!



Torstai

Lomaviikon vapaata aikaa on hyvä hyödyntää hoitamalla rästiin jääneitä tapaamisia. Ajellaan Witteniin pankkiin setvimään setvimistä vaativia asioita. Loppuillan voi sitten taas rentoutua ja suklaaähkyillä. Ja odotella miästä kotiin Pariisista.

Kello 16 soi puhelin. Työkaveri soittaa. Paniikkihätätila työmaalla, kukaan ei pysty kykenemään töihin illan viimeisiksi tunneiksi. Mennään töihin klo 23 - 03. Kotiutuminen tapahtuu kyä vasta viiden kieppiin. Ei muuten, mutta kun se miäskin sitten päätti tulla työreissun jälkeen lasilliselle. Ei ymmärtänyt kotionsa mennä suorinta reittiä.



Perjantai

Aamun labra-aika tuli onneksi eilen peruttua, ihan ei olisi nyt kyllä jaksanut kahdeksalta siellä istua. Käydään kuitenkin allergiaterapiahoidossa puoliltapäivin. Miäs lähtee illaksi kaverin kanssa Kölniin rymyryyppyrälläysreissulle, ja itsehän tässä voi ennen omiin illan rientoihinsa lähtemistä ottaa päikkärit. Paitsi ettei voi. Kun naapurissa huutaa porakone.

Päiväunet siirtyvät myöhemmälle. Nokosten jälkeen lähdetään tyttöjen iltaan. Kuinkahan semmoisessa tapahtumassa käyttäydytään. Sitä kun ruukaa aina vaan poikien illoissa notkua... Pitääköhän siellä avautua? Saako ottaa normaalit ruokajuomat?

Tyttöjen ilta aloitetaan klo 21.



Lauantai

Tyttöjen ilta lopetetaan varovaisten arvioiden ja erinäisten muistikuvien mukaan klo 8. On luultavasti otettu normaalit ruokajuomat ja ehkä pari napanteria siihen päälle.

Lounasajan kieppeillä huomataan, että jääkaapissa ei ole valon lisäksi juurikaan muuta. Raahaudutaan ruokakauppaan. Mieleen juolahtaa ajatus seuraavasta tulevasta juhlapyhästä ja päätetään ostaa Halloween-makeisia. Paitsi että ei osteta. Makeisosaston sesonkihyllystä löytyy joulusuklaata. Ja pääsiäismunia.



Sunnuntai

Käydään reippaalla happihyppelyllä pirtsakassa syyssäässä. Otetaan päiväunet kun kukaan ei poraakaan näin pyhänä. Pyykätään. Kokataan kanankoipia. Jälkiruuaksi jäätelöä. Töllötetään telkkua.

Loma on ohi. Paitsi ettei ihan ole. Kun maanantaille ja tiistaille sattui vapaata. Jos sitä vaikka sitten lepäisi vielä pari päivää...

Lomahaaveita

Se olisi sitten kesäkauden viimeinen työvuoro tiedossa kapakin 20-vuotisjuhlan merkeissä. Sen jälkeen on lupailtu viikon, puolentoista verran lomaa, että jaksaa sitten talvikauteen.

Rouva kysyy miäheltä, että onko sinne Pariisiin nyt pakko joka viikko lentää, että jos rouvan loman ajan ihan vaan päivät toimistolla ja illat kotosalla. Olisi sitten aikaa siivota, laittaa ja järjestellä.

Miäs tuijottaa rouva ja toteaa: "No tässä onkin tosiaan tullut jo mietittyä, että milloinkahan sitä oikein olisi aikaa siivota, laittaa ja järjestellä..." ja poistuu takavasemmalle varmistamaan seuraavan viikon Ranskan reissun.

- Juban Viivi & Wagner -sarjakuva otettu omin luvin käyttöön internetistä. Kiitos ja anteeksi.

Terveydenhuollon (hammas)rattaissa

Aivastusministeriöstä (Gesundheitsministerium - suomennos M.Sallinen) päivää!


Eli saksalaisesta terveydenhuollosta olisi nyt pari painavahkoa sanaa sanottavana kun tuli poikettua tänään hammaslääkärissä. Henkilön hammas lohkesi ja vaikkei se kipunoinutkaan, niin pakkohan sitä on lääkäriin mennä (vaikkei taho). Turha sinne on kuitenkaan soitella, sanovat vaan, että tulkaa kello 8 (ei muuten tulla) tai klo 15 (no silloin ehkä ollaan jo hereillä) ja varatkaa reilusti aikaa odottamiseen. Ihan vallan kun nyt sitten klo 15:01 henkilö siellä ilmoittautuu ja vielä pahoittelevat, että tässä saattaa nyt kestää, niin onhan se lähes sietämätöntä, että klo 16:03 henkilö on pihalla korjattu hammas suussaan. Olisi ollut ehkä jo aikaisemminkin, ellei olisi jäänyt vielä kuulumisia ja baarivinkkejä vaihtamaan lääkärin ja hoitajan kanssa.


Elokuussa tuli myös poikettua paikallisen sairaalan tiloissa...

Fakta 1: Henkilön jalka on leikattu muutama vuosi sitten.
Fakta 2: Henkilön leikattu jalka kipuilee aina silloin tällöin. Ja on oudon tuntuinen.
Fakta 3: Henkilö ottaa vastaan työn, jossa seisotaan/kävellään n. 9 tuntia työvuoron aikana.
Fakta 4: Henkilöllä on edellämainittuja työvuoroja toisinaan useampana peräkkäisenä iltana.

Niinpä sitten erään lähes, ties monennenko peräkkäisen, kymmentuntisen työvuoron aikana jalkaa on alkanut kovasti särkeä. Viiden minuutin matka kotiin kestää jalanlepuutustaukoineen reilun vartin. Kotona huomataan, että jalka on kovasti punainen ja turvonnut. Mutta kaitpa se siitä yön aikana. Paitsi että ei. Seuraavana aamuna jalka on vielä punaisempi ja vielä turvonneempi. Onneksi on vapaapäivä. Sohvalle vaakatasoon jääpussin kera. Kyä se siitä. Paitsi että ei.

Seuraavana iltana olisi tiedossa taas kymmenen tuntia työtä, saattaa olla yksitoistakin kun on lauantai. Voisihan sitä muuten, mutta mikään kenkä ei mene jalkaan. Ei sitä nyt paljasvarpain kai kehtaa kaljaa kantaa... Ensin soitto työkaverille ja sitten terveydenhuollon pyöritykseen. Eihän tässä muuten niin hätä, mutta kun on taipumusta kehittää sitä ruusua ja sen kanssa ei kuulemma pidä odotella ja onhan tämä nyt muutenkin vähän hankalaa kun ei pysty astumaan ja kai se on syytä tarkistuttaa.

Minnekäs sitä näin lauantaina sitten voisipi potilas mennä... Omalääkärin vastaanotto on kiinni, mutta ai niin, niiden puhelinvastaajaviestissähän kerrotaan viikonlopun vaihtoehdot. Pirautetaanpa sinne. Jaaha, että joku uusi hätäapulääkäripuhelinnumero, valitaanpa sitten 116 117 ja jo vain sieltä miellyttävä miesääni vastaa heti kun on näppäilty ohjeiden mukaan potilaan postinumero. Sanoo, että kotiinkin voivat tulla käymään, mutta kun kuvaillaan jalan olemusta, suosittelee miellyttävä miesääni pikimiten ottamaan kyydin lähimpänä päivystävään St. Josef-Hospitaliin, että siellä pääsee lääkärin pakeille.

Mieleen hiipii ne lukemattomat tunnit, joita Suomessa on aikoinaan viettänyt ensiavussa tai päivystyksessä tai mikäsenytonminnemennään kun pikaisesti lääkäriä tarvitaan. Miäs lähtee kuskaamaan, parkkeeraa lähelle sairaalan pääsisäänkäyntiä ja sitten klenkataan infoon. Inforouva nerokkaasti neuvoo jalkapuolelle, että portaat ylös ja apteekin ohi ja siinä heti oikealla on vastaanotto. Potilas kapinoi ja valitsee portaiden sijaan hissin. Hah!

Ilmoittautuminen sujuu sutjakkaasti. Ojennetaan sairausvakuutuskortti, sitten henkilöllisyystodistus, joka nyt tällä kertaa on suomalainen ajokortti. Vastaanoton rouva pyörittelee sitä (ja silmiään) aikansa ja kysyy: "Onko Teillä kuitenkin bochumilainen osoite?" Kyä löytyy, sitten pannaan vähän osoite- ja syntymäaikatietoja paperille. Ja pari allekirjoitusta. Sivusilmällä on tullut vilkaistua, että odotushuone näyttää onneksi melko tyhjältä. Sitten selviää, että odotushuone ei ainoastaan näytä tyhjältä, vaan on sitä myös. Potilas ohjataan samantien tutkimushuoneeseen ja noin puolentoista minuutin odottelun jälkeen lääkäri astuu sisään. Komea on, mutta vähän (jossei nyt elämäänsä, niin) työhönsä kyllästyneen oloinen.

Lääkäritohtorille vilautetaan jalkaa ja kerrotaan mikä mieltä painaa. Vastataan täydentäviin kysymyksiin lääkäritohtorin siirryttyä tietokoneen ääreen:

Kumpi jalka se nyt olikaan? Vasen.
Milloinka pitäisi töihin mennä? Tänään, mutta en mene.
Entä seuraava työvuoro? Ei tiedä kun ensi viikon työvuorolista tulee vasta huomenna.
Kirjoitetaanko sairaslomaa? Ei tartte, riittää kun ilmoitan, että olen muutaman päivän poissaoleva.

Lääkäritohtorin diagnoosi: Jalassa ilmeisesti rasituksesta aiheutunut tulehdus, ei vielä ruusu, pitää tarkkailla. Seuraavan viiden päivän ajan lepoa, kylmää käärettä ja tulehduskipulääkettä. Jos ei maanantaina näytä paranemisen merkkejä, pitää mennä uudestaan lääkäriin.

Mukaan vielä jonkinlainen diagnoosilapuke:

Jalkakipua (helvetinmoista särkyäkö tällä tarkoitetaan?) lievää punoitusta (ai se paloautonpunainen?), ei ylikuumentunut (ai kui, kun kaiken päivää on pitänyt siinä jääpussia?) eikä turvonnut (ai ihan muuten vaan potilas yritti läpsytellä niissä kauhtuneissa varvastossuissa, että ei suinkaan sen vasiten kun mikään muu kenkä ei mahtunut jalkaan?) - dänks!

Apoteekista vielä särkylääkkeet matkaan ja näin sitä on pyöritty terveydenhuollon rattaissa ehkä kymmenen minuuttia ja saatu lähes sinnepäin oikeaan osuneet diagnostiset huomiot. Samasevvälliä. Nyt saa luvan kanssa maata seuraavat päivät. Suloinen toimettomuus! Paitsi ettei ole. Kolmantena päivänä alkaa ahistaa ja on pakko ruveta pyykkäämään. Miäs on vähän vihainen kun se töistä kotiuduttuaan näkee puhtaat pyykit. Että ei olisi saanut klenkata sohvan ja pyykkihuoneen väliä. No ollaan nyt sitten miähelle tämän kerran miäliksi ja maataan sohvalla vielä tämä ilta ja seuraava päivä.

Maitovaahto

Sitä kun on töissä kuppilassa, jonka nimi on Biercafe, niin luonnollisesti oluen lisäksi tarjolla on myös kahvia. No, eikähän siinä mitään, äkkiäkös sitä sumppia pihauttaa, mutta kun sitten pitää olla kaikenlaista erikoiskaffettakin tarjolla, niinkuin nyt vaikkapa kapukkiinoa ja maitokahvia. Ja tilanteen ollessa kyseinen, pitää mukiin saada kahvijuoman tykö maitovaahtoa. Mikä ei sikäli ole mikään ihmeellinen juttu. Paitsi että toisinaan on.

Ja niin koittaa eräskin tiistai. Ensimmäiset kolme asiakasta haluavat jokainen cappuccinon. Ja seurueen rouva haluaisi vielä syödäkin. Toinen herroista kyselee leivonnaisten ja jäätelön perään, mutta ei tämä nyt sentään niin olutkahvila ole. Tässä mitään kaakkuja jouda leipomaan.

Mutta tehdään nyt ne cappuccinot, jotta sitä ehtii pikimmiten keittiön puolelle laittamaan pitaleipää tomaatti-mozzarellatäytteellä. Paitsi ettei ehdi, kun pitää suoriutua ensin siitä kolmesta satsista sitä maitovaahtoa.

On hommattu moderni, hieno, tekninen vekotin, niin että tumpelompikin osaa tehdä maitovaahdon näpsästi ja nopeasti. Paitsi ettei osaa. Tiedä sitten onko vika käytetyssä laitteessa vai laitteen käyttäjässä, mutta se s**t*nan ihmehilavitkutin ei nyt vaan suostu toimimaan. Ihan sama mitä nappia painaa, niin se vaan vilkuttelee iloisesti sinistä valoa ja piipittää. Mutta - eipä hätää - saahan sitä sillä vanhallakin maidonvaahdottimella homman hoidettua. Paitsi että ei saa, kun sillä se ei nyt ainakaan onnistu, ainakaan tänään - ja miksi tänäänkään, kun ei se kahta päivää aikaisemminkaan ollut onnistunut. Ja mikä siinä on, ettei kenellekään enää kelpaa ihan tavallinen kahvi??

Seurueen rouva tulee tiedustelemaan ruokansa perään juuri kun erittäin-vähän-cappuccinoa-muistuttavat kupilliset kuumaa ovat lähdössä kohti terassia. Siinä sitten tehdään selväksi, että sen ruuan valmistumisessa menee nyt ainakin vielä 15 minuuttia, eikähän kenelläkään sellaisia aikoja ole tietenkään odottaa kun leppoisaa kesäpäivää terassille tullaan viettämään.

Seurue saa ilmaiset kahvit (joita ei parhaalla tahdollakaan voi cappuccinoiksi nimittää) pahoittelujen kera. Samalla pudotetaan vielä lusikka tai pari maahan, jotta palvelu olisi kaikilta osin täydellistä ja osaavaa. Lupaavat kuitenkin tulla uudemman kerran ajan kanssa. Ja jättävät vielä tippiäkin!

Sitten saapuu rouvaseuruetta toisensa perään. Ne tahtoo kaikki kivoja kesädrinksuja. Ja oliiveja. Ja pähkinöitä. Ja coca-colaa mielellään light-versiona jäillä tai ei sittenkään, kera sitruunaviipaleen tai jos kuitenkin ilman. Kiirettä pukkaa, kun ei iltavuorolainen ole vielä tullut. Kyllä ne kaljat ja kolat ja kahvitkin (huom! ilman sitä h*lv*t*n maitovaahtoa, kiitos!) joutaa tässä yksinkin laittaa, mutta sitten pahimman hässäkän keskelle ilmestyvät rouvat, jotka tahtovat ruokailla. Keittiön puolelle ehtiminen tekee tässä kohtaa ihan pikkasen tiukkaa, mutta kun asiakas ripeästi tilaa ja henkilökunta ripeästi toimii, niin eiköhän tämä tästä.

Ensimmäinen ruokailija tiedustelee tarjoilijalta pitäisiköhän sitä syödä vai eikö sittenkään, että onkohan tässä nyt nälkä ja mitähän sitä sitten söisi, jos söisi, mites tuo uuniperuna ja minkälaista sen kylkeen tuleva yrttisoosi mahtaa olla, ja ottaisiko sitä alkoholittoman oluen vai maitokahv.... (rouva on hyvä ja ottaa sitä olutta!!!!!)  Eikä se nyt heti kuitenkaan haluakaan syödä, ehkä myöhemmin, mutta parasta kai jo varoittaa, että siinä ruuan saamisessa menee ainakin sitten se vartti ellei parikinkytäkin minuuttia, että jos johonkin tapaamiseen on kiirettä, mutta aikaahan hänellä on kun hän nyt tässä näitä papereita käy läpi ja hän sanoo sitten myöhemmin jos nälkä yllättää. (Tiedoksi kiinnostuneille: ei yllättänyt.)

Väliin heitetään pari pitaleipää erimoisin täyttein, kunnes sitten ties monennenko rouvaseurueen yksi osapuoli alkaa arvuutella keskenään millä täytteellä hän sen pitaleivän mahtaisi ottaa ja joisiko vaikka cappucc... (ei joisi!!) ja toinen osapuoli alkaa tivata perunasalaatin makua ja kokoa ja näköä, ja että jos ihan vaikka pelkkä makkara ilman sitä salaattia sitten kuitenkin (tai mitä jos pantaisiin makkara maitovaahdolla!?) ja otetaan sittenkin olutta.

On niin hikikin ja onneksi ei tänään sentään peukalo palanut pitaleipää grillatessa niinkuin toissapäivänä ja milloin se iltavuoro tulee kun ei tässä kohta enää pysty kykenemään.

Ja sitten pitää vielä mennä auttamaan yhtäkin rouvaa kekä on autonsa kanssa jumissa parkkitalossa kun se parkkitalo ei olekaan auki puoleenyöhön vaan vain kahdeksaan tälle aikaa kesäkautta ja tämä tiedoksi myös sille sunnuntaiselle rouvashenkilölle kekä siellä ikkunan takana ilmoitusluontoisena asiana vääriä aukioloaikoja henkilökunnalle luetteli.

Pieni suvantohetki saa hyökkäämään sen vanhanaikaisemman maidonvaahdottimen kimppuun, että on se nyt p*rk*l* jos ei tässä yhtä kapukkiinoa saa aikaan, että jos harjoittelumielessä itsellensä kupillisen laittaa, vaikka eihän siitä kyllä kuitenkaan mitään tule. Paitsi että tulee. Ensi yrittämällä täydellinen maitovaahto!!?? Ei ole todellista...!?

Iltavuorolainen saapuu ja kukaan ei tietenkään enää halua ruokaa tai maitovaahtoa. Että nyt sitten kahden hengen voimin vaan olutta ja napanteria ja gintonicia ja viskiä toimitetaan terassille. Hyvin sujuu. Paitsi ettei suju. Ihan kuin jotain olisi unohtunut. Jaa tuollahan herra kyseleekin jo toistamiseen Sambucansa perään. Ja tuonne on näköjään toimitettu vääränmallinen olut. Kuka se halusikaan maksaa, ja voi ei meinasiko vaihtorahakin olla väärin, anteeksi nyt vain.

MILLOIN TÄÄLTÄ PÄÄSEE POIS KUN EI TÄÄLLÄ ENÄÄ HALUA OLLA TÖISSÄ, EI PYSTY EIKÄ OSAA EIKÄ KYKENE!!!!!!

Epätoivon syvimmällä hetkellä työvuoro päättyy ja vapaus koittaa. Hurraa! Kouraan palkka ja juomarahat. Lasiin kuoharia jäillä ja tuplana. Hetki itselle... ja eräälle kanta-asiakkaalle, joka istahtaa viereen ja kertoo olevansa ravintola-alalla ja kuiskaa, että jos joku päivä ei enää hotsita tämän kuppilan meininki, niin hänen baarissaan on samantien työpaikka tiedossa tälle tarjoilijalle.

Pitääköhän siellä tehdä maitovaahtoa....????

Normityöpäivä

Miäs on eksynyt juoksulenkkinsä päätteeksi rouvan työpaikalle ottamaan olusen. Oluthan on poikkitieteellisten tutkimusten perusteella todettu oivaksi palautusjuomaksi urheilun jälkeen. Mikä on tietysti mukavaa. Siis miähelle se urheilujuoma ja rouvalle miähen läsnäolo. Tällaisena sateisena sunnuntaina kun terassi huutaa tyhjyyttään ja sitä on saanut ihan keskenään rauhassa kahvitella.

Kas, lähestyykö tuolta päivän ensimmäinen oikea asiakas? (Miästä ei lasketa oikeaksi asiakkaaksi syistä, joita emme tässä nyt sen tarkemmin lähde puimaan). Mieshenkilö kuikuilee aikansa alta kulmiensa ja yli silmälasiensa ja alkaa lopulta jutulle:

- Jaa, että vai niin, mitäs, eikö se sun pomo olekaan laisinkaan täällä?
- Ei ole nyt juuri, saattaa tulla myöhemmin käymään, mutta tarkemmin en osaa san...
- Höh kiitos hei!

Ei myyntiä... Mutta, mutta, tuoltahan saapuu joku pyöräilevä herra, pysäyttääkin tähän. Jos nyt vaikka oluen verran saisi kauppaa käytyä, mutta herra haluaakin vain avautua:

- Minä en nyt muista sen naisen nimeä, että onko se vielä täällä töissä vai eikö ole enää... (epämääräistä mutinaa)... Siitä oli sitten lehdessä juttua, kun minä olin ajatellut.... (lisää epämääräistä mutinaa)... Kun se asui se vanha rouva silloin siellä meillä päin ja sitä ei sitten ollut pitkään aikaan näkynyt ja minä ajattelin, että onkohan sitä enää olemassakaan vai onkohan se kuollut.... (mutinaa)... Lupasi sitten sen lehtileikkeen ottaa talteen, ainakin kopion tehdä, ei kai se sinun pomo sitä poiskaan ole heittänyt, en usko... (kyllä, todella paljon vieläkin epämääräisempää mutinaa)... Ja sitten ajattelin, että on se rouva aika hurja kun se sitten vanhoilla päivillään sellaisen Hugonkin joi, minä ajattelin, että huh, Hugoa.... (välimutinaa)... Mutta jos et osaa auttaa, niin täytyy sitten kysellä... (viimeiset mutinat)... Heippa!

???????!!!!!!!

Sen verran kummallista porukkaa tuntuu kulkevan terassin poikki, että on ehkä parempi hetkeksi siirtyä kuppilan sisätiloihin. Miäskin jää vielä toiselle oluelle kun eihän tuonne sateeseen nyt viitsi lähteä.

Yhtäkkiä avoimen ikkunan takaa vanhempi rouvashenkilö huhuilee:

- Anteeksi, yksi kysymys. Tiedättekö te tuon parkkitalon päivittäisiä aukioloaikoja?
- En valitettavasti niitä ihan tarkkaan muista, mutta tuo viereinen ovi vie parkkihalliin ja siitä ne varmasti selviää. Haluatteko, että käyn katsomassa ne?
- Ai tuossa ovessa, no minäpä menen katsomaan.

... ... ... ... ...

Rouvashenkilö työntää jälleen päänsä avoimesta ikkunasta:

- Se on auki maanantaista perjantaihin klo 06:30-24:00, viikonloppuisin suljettu.

Ja rouvashenkilö poistuu kävelykeppiinsä nojaten.


Miäs lähtee kotiinsa. Tunnit kuluvat. Jokunen asiakas tulee ja jokunen menee. Kohta ollaan oltu yötä päivää ja kellon ympäri töissä, ja ajatus kotiinpääsystä ja nukkumisesta alkaa hiipiä mieleen. Ajatuksen katkaisee sisään hiipivä mieshenkilö:

- Iltaa, onnistuishhiko shemmoinen yksi nopea olut? Bussiin olin menossa, mutta myöhhässtyin minuutin eikä bussi ollut odottanut, en voi käshittää. Seuraava bussi tulee shitten vasta kohta ja tässhä ehtisi ottaa oluen.
- Ja näin ole hyvä, yksi olut, maksatkin varmaan samantien, niin pääset sitten nopeasti sinne pysäkille. Ja muutenkin sen tupakin kanssa pitäisi mennä pihalle.
- Hyvä idea, kiitosh, näin juuri pitää toimia, kun ei ne bussit odota. Mitäpä se olut makshaa?
- 2,70.

Kaivaa taskustaan vitosen, annetaan rahasta takaisin 2,30.

- Mitesh vielä joku napanteri? Paljonko maksaa se entä tämä entä tuo?
- 2,70.
- No tossha...
- Tässä on vain se 2,30 - ei ihan riitä.
- Anna nyt joku ihan pieni schhnapsu tolla rahalla.
- Ei kun ne on kaikki sen 2,70. Ja jos nyt voisit mennä sen tupakkisi kanssa ulos.
- Juu menen menen, mutta joku shnapsi.
- No Ouzo on 2 euroa.
- Joo, shemmonen.

Jättää 2,30 tiskille, ottaa oluen ja Ouzon, menee tupakkinsa kanssa ulos. Jos nyt vähän katsotaan perään kun se tuolla kantiksien kanssa yrittää kontaktia ottaa... Häiritsee sitten kuitenkin mieluummin henkilökuntaa:

- Mutta hei, mikäsh sun nimi on?
- Kiitos mielenkiinnosta, mutta se ei nyt varmaankaan ole kovin tärkeä tieto enää tässä vaiheessa.

Eikähän se olisi kumminkaan ymmärtänyt sitä nimeä ensi kuulemalla ja sitten sitä oltaisiin ruvettu tavaamaan ja ihmettelemään ja sitten se olisi myöhästynyt seuraavastakin bussista.


Sitten sitä vaan keskenänsä pohdiskelee, että minkäköhän hoitolaitoksen ovi oli tänään mahtanut jäädä lukitsematta...

Hyvin menee

Mutta menköön. Onko kaikilla muillakin ollut kiva kesä? Hyvä. Jatkakaa!

Nyt kun kesäkuu vaihtuu heinäkuuksi jopa +38 asteen mittarilukemissa, niin on hyvä muistaa pitää nestetasapaino kohillaan. Janon yllättäessä voi poiketa nauttimaan normaalit ruokajuomat vaikka Biercafessa, sieltä saattaa löytyä tutunnäköinen baarimaija...