...kysyi jo vuonna -96 pikku-Pihlukkainen, kun vei Tampereella isoveljen vaimo(kkee)n elokuviin katsomaan ihanan itkettävää Romeo ja Julia -leffaa. No ei tainnut enää täti olla elokuvan kohderyhmää, kun ripsarit valuivat poskille lähinnä nukahtamisen eikä niinkään itkemisen myötä, eikä jaksanut täti innostua Leonardo DiCapriosta silloin, ei. Ulkona oli ja on täti kuvioista, mutta sehän on tunnettu tosiasia, että täti ei ole enää aikoihin lukenut Suosikkia. Ei silloin vuonna 1996 eikä varsinkaan enää vuonna 2011. Mutta osasi täti sentään netistä luntata miltä vuodelta tuo elokuva on. Ja tärkeintähän oli yhdessä vietetty aika P-Siskon kanssa.
Mutta rönsyilläkseni takaisin varsinaiseen asiaan, tämän kirjoituksen tarkoitus oli kertoa allergiasta. Marmatukset sikseen, mutta tosiasiahan on, että kyllä tämä elämä välillä on yhtä hässäkkää ihan vaan tämän "lievän" allergian vuoksi. Vuosi sitten aloitettu omaveriterapia toi jonkinlaisen helpotuksen ja viime vuoden keväästä ja kesästä sai nauttia lähes ilman oireita. Siinä sitä sitten jo tuudittautui uskoon, että näillä mennään, tabletit ja muunkin lääkityksen voi piilottaa hätätilanteita varten lääkekaapin perukoille ja elämä on helppoa.
Mutta sitten se iskee. Lokakuussa. Flunssa. Kyllähän sitä nyt yhden flunssan kestää. Paitsi ettei kestä. Kun se tuo muassaan taas sen korvatulehduksen. Johon on taipumusta, johtuen allergiasta ja viallisista rööreistä pääkopassa. Antibioottilääkitys. Ei penisilliiniä, joka olisi se paras lääke. Kun on penisilliiniallergia. Ja se toiseksi paras lääkitys ei tietenkään auta. Toinen lääkitys. Korvatulehdus menee, tilalle tulee joku toinen tulehdus, jota lääkitään kolmannella antibiootilla, mutta ilmeisesti elimistö reagoi väärällä tavalla lääkitykseen ja sitten sitä näytetäänkin viikkotolkulla punavalkoiselta dalmatialaiselta. Koko kroppa allergian aiheuttamassa tulehduksessa. Flunssakaan - se lopulta jo viides - ei meinaa parantua, nahka kutiaa. Ja sitten iskee aikainen kevät. Ja kerralla kaikki maailman siitepölyt. Ei auta terapiat eikä lääkkeet, ei.
Verikokeet vain vahvistavat, että allergiaa se kaikki on, ei riitä taulukossa enää sarakkeet kun IgE-arvoja merkitään. Vähän tujummat tabletit hetkeksi käyttöön ja kroppa rauhoittuu. Mutta sitten koivu muistaa, ettei ole vielä kukkinut muiden mukana, ja se se tekee silmille hyvää kun koivu alkaa norkoilla. Piilarit vai silmälasit. Silmätipat vai tabletit. Meikkiä vai naturel. Muutaman viikon jälkeen tilanne ja silmät rauhoittuvat. Mutta vain hetkeksi. Ja kun ei muuta syytä enää löydy, alkaa meikkien tutkailu.
Ei auta ripsarien vaihdot eikä meikkisienten uusimiset. Kunnes lopulta yllättäen päässä naksahtaa että yksi plus yksi on yhteensä meikinpoistoaine. Eihän se nyt heti millään tullut mieleen, kun sitä ainetta on jo viime syksystä asti ilman ongelmia käyttänyt. Siinä sitä sitten punaisin, turvonnein ja kutisevin silmin yrittää tihrustaa maailman pienimmällä fontilla painettua tuoteselostetta purnukan kyljestä, ja kevään siitepölyjen yliherkistämien silmin lopulta toteaa, että ei se varmaan ole hyväksi puhdistaa silmiään aineella, joka sisältää soijaa. Jos on soijalle allerginen. Niinkuin on.
PS. Mitä seuraavaksi? Chilipäivävoide ja selleriripsiväri. Sit ei varmaan kandee laittaa ripsarii.
Koivu norkoilee:
