Lempivuodenaikani on vihdoinkin täällä! Tai onhan se jo ollut jonkin aikaa, mutta mitä synkemmäksi ja pimeämmäksi menee, sitä parempi. Ei sillä, etteikö lämpimät, aurinkoiset syyspäivätkin olisi ihania. Silloin voi käydä kävelyllä, nauttia puiden väriloistosta ja hypätä kadun varteen kerättyyn lehtikasaan. Vain lyödäkseen varpaansa isoon kiveen, joka on piiloutunut lehtien alle.
Sadepäivänä voi illan pimetessä kääriytyä vilttiin sohvannurkkaan, sytyttää pari kynttilää, syödä suklaata ja juoda punaviiniä. Ja lukea hyvää kirjaa. Vaikka syntymäpäivälahjaksi saatua Anna-Leena Härkösen 'Ei kiitos' ja samalla haikeana hymähdellä miten maailma onkaan muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa. Vuonna 1959 eräs silloin neljätoistavuotias tyttö nimittäin kirjoitti päiväkirjaansa: "Saimme pinon Anni Polvan rakkausromaaneja luettavaksi. Ne ovat aika rohkeita, kun niissä suudellaan paljon." Härkösen kirjassa ei suudella kovinkaan paljon, mutta k*llit, p*llit ja p*llut vilahtelevat tekstissä sitäkin ahkerammin.
Hyvän kirjan lisäksi hieno elokuva ilahduttaa aina. Tänä syksynä se elokuva oli 'Julie & Julia'. Ruokaa ja rakkautta. Pariisin maisemia. Ja Meryl Streepin uskomaton roolisuoritus. Tosin nälkähän siinä tulee ja kotiin palattua on pakko laittaa pientä yöpalaa ja aamulla taas ihmetellä, että kumma kun housut kiristää.
Hyvästä ruuasta puheen ollen. Minulle tarjottiin upea syntymäpäiväillallinen Bochumin El Torossa. Etanoita, pihviä lisukkeineen ja normaalit ruokajuomat - kyllä olikin taas pää kipeä seuraavana aamuna. Mutta tulipa taas kostettua etanoille! Minä nimittäin ällöän yli kaiken tuolla kaduilla sankoin joukoin lötkiviä jättietanoita ja kun taas sain upottaa haarukkani ensimmäiseen valkosipulivoissa lötkineeseen etanaan, tunsin outoa voitonriemua!
Mandrassa tarjosivat minulle muuten pullollisen kuohuviiniä syntymäpäiväni kunniaksi. Joa olisi sen kyllä maksanut, mutta olin sen kuulemma täysin ansainnut, joten se meni sitten talon piikkiin. Joalta sain myös syntymäpäivälahjaksi hajonneen pikkurillisormukseni tilalle uuden. Se on keskisormessani. Jippii, olen hoikka. Sormistani.
Postimies toi myös lahjatoimituksen Thaimaasta. Olin edellisiltana ollut tyhjentämässä sen kuohuviinin Mandrassa, joten aamulla aikaisin kun ovikello soi, olen ehkä hieman väsyneenä ja tukka sekaisin avannut oven ja kuitannut lähetyksen. Jälkeenpäin olen vain miettinyt sitä, muistinko vetää aamutakin päälleni vai olenko paljastanut posteljoonille ne vyötärölleni kertyneet yöpalat ... ja vähän muutakin.
Syksy. Hyvää ruokaa on ollut tarjolla. Juomaakin riittävästi. Elämyksiä. Kokemuksia. Ystäviä. Kirpeää, kuulasta ja myräkkää - sellaista syksyihmisen elämää. Nyt sytytän taas kynttilät ja rauhoitun kuuntelemaan hyvää musiikkia, Esimerkiksi Christy Mooren 'Shine on You Crazy Diamond'
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Saksalainen aamiainen
vrt. "ranskalainen aamiainen"
klo 16:00
Café Konkret: Sämpylöitä, croissantteja, leikkeleitä, keitetty kananmuna, maitokahvia, tuoremehua... Aamiaisseurana Joa, jonka kanssa olemme vakaasti päättäneet, että vaikka onkin torstai eli mandratai, tänään ei oteta kuin pari siideriä/olutta ja sitten mennään kiltisti kotiin.
klo 17:55
Mandra: Olen tilannut ensimmäisen siiderini terassilla, kun yhtäkkiä pöydässämme vilisee kantapeikkoja. Nautimme syysillan auringonlaskusta, juttelemme, nauramme ja siinä sivussa tilaan toisen, kolmannen ja ehkä neljännenkin siiderini.
klo 22:10
Weiher Stube: Heitän Joan kanssa dartsia kierroksen, pari ja mukavaa on. Taidan jopa voittaa välillä. Tunnelma latistuu hieman kun baarimikko Martin sanoo yllättäen, että tänään suljemme vähän aikaisemmin, pitää lähteä bileisiin, kaikki ulos.
klo 23:55
Niinpä kaksi vodkatuoremehua ja kaksi snapsia myöhemmin huomaan istuvani taksissa Joan, Martinin ja Michaelin kanssa matkalla bileisiin. Hieno omakotitalo, jonkun henkilön syntymäpäivä, paljon tuntemattomia ihmisiä, pari tuttua naamaa, kitaramusiikkia, kirjahyllyssä paljon kirjoja, seinillä paljon tauluja, pihalla baari, keittiössä tarjolla herkkuruokaa.
klo 02:30
Yhtä vodkatuoremehua ja kolmea suklaamoussea myöhemmin istun taas taksissa - tällä kertaa takapaksissa Michaelin kanssa. Joa on kai etupenkillä. Ja kyydissä on myös kolme naista. Luulen. Taksikuski kyselee osoitteita. Ja vaikka kuinka yritän sanoa kotiosoitteeni Schhlldin-Ssshhccmitsch-Srtraascche, suustani pääsee ilmeisen kovalla äänellä: Mandragora, bitte!
klo 03:45
Mandra: Baarimikko Otze pyytää meitä lähtemään kotiin. Baarihan on mennyt jo kello 03:00 kiinni. Luulen juoneeni vielä siiderin tai snapsin tai molemmat. Oletan, että olen ne myös maksanut. Käsittääkseni olen myös tullut suunnitelman mukaisesti kiltisti kotiin.
Aamiainen oli herkullinen.
klo 16:00
Café Konkret: Sämpylöitä, croissantteja, leikkeleitä, keitetty kananmuna, maitokahvia, tuoremehua... Aamiaisseurana Joa, jonka kanssa olemme vakaasti päättäneet, että vaikka onkin torstai eli mandratai, tänään ei oteta kuin pari siideriä/olutta ja sitten mennään kiltisti kotiin.
klo 17:55
Mandra: Olen tilannut ensimmäisen siiderini terassilla, kun yhtäkkiä pöydässämme vilisee kantapeikkoja. Nautimme syysillan auringonlaskusta, juttelemme, nauramme ja siinä sivussa tilaan toisen, kolmannen ja ehkä neljännenkin siiderini.
klo 22:10
Weiher Stube: Heitän Joan kanssa dartsia kierroksen, pari ja mukavaa on. Taidan jopa voittaa välillä. Tunnelma latistuu hieman kun baarimikko Martin sanoo yllättäen, että tänään suljemme vähän aikaisemmin, pitää lähteä bileisiin, kaikki ulos.
klo 23:55
Niinpä kaksi vodkatuoremehua ja kaksi snapsia myöhemmin huomaan istuvani taksissa Joan, Martinin ja Michaelin kanssa matkalla bileisiin. Hieno omakotitalo, jonkun henkilön syntymäpäivä, paljon tuntemattomia ihmisiä, pari tuttua naamaa, kitaramusiikkia, kirjahyllyssä paljon kirjoja, seinillä paljon tauluja, pihalla baari, keittiössä tarjolla herkkuruokaa.
klo 02:30
Yhtä vodkatuoremehua ja kolmea suklaamoussea myöhemmin istun taas taksissa - tällä kertaa takapaksissa Michaelin kanssa. Joa on kai etupenkillä. Ja kyydissä on myös kolme naista. Luulen. Taksikuski kyselee osoitteita. Ja vaikka kuinka yritän sanoa kotiosoitteeni Schhlldin-Ssshhccmitsch-Srtraascche, suustani pääsee ilmeisen kovalla äänellä: Mandragora, bitte!
klo 03:45
Mandra: Baarimikko Otze pyytää meitä lähtemään kotiin. Baarihan on mennyt jo kello 03:00 kiinni. Luulen juoneeni vielä siiderin tai snapsin tai molemmat. Oletan, että olen ne myös maksanut. Käsittääkseni olen myös tullut suunnitelman mukaisesti kiltisti kotiin.
Aamiainen oli herkullinen.
tiistai 15. syyskuuta 2009
Vinkkejä edulliseen ravintolailtaan
1. Opettele korjaamaan vetoketjuja
Istut baarissa. Yhdellä. Lasisi on tyhjä kun luoksesi saapuu täysin tuntematon mies takki kädessään: "Anteeksi, mutta voisiko rouva auttaa. Vetoketju on jumissa ja kokemukseni mukaan naiset ovat näissä asioissa parempia kuin miehet." Tuskan hiki nousee otsallesi kun kiskot vetoketjua suuntaan jos toiseenkin, ja mutiset samalla: "Nyt taisi löytyä se ainoa nainen, joka ei tätä osaa... Toivottavasti tämä ei mene rikki..." Mutta ihme tapahtuu ja jumiutunut vetoketju liikkuu taas. Tuntematon mies katsoo tyhjää lasiasi ja kysyy: "Mitäpä se rouva juo, tarjoan toki vaivanpalkaksi drinksun."
Ja näin olet saanut ilmaisen vodkan tuoremehulla.
2. Juo punaviiniä olutkuppilassa
Tuttu baarimikko kysyy mitä haluat juoda. "Hmm... taitaapa mieleni tehdä punaviiniä." Lasiisi kaadetaan normaalit 20 cl punaviiniä. Baarimikko katsoo pulloon, pohjalla on vielä vähän jäljellä, mutta ei tarpeeksi kokonaiseen annokseen. Niinpä hän kumoaa loputkin lasiisi todeten samalla, että eipä täällä kukaan muukaan juuri punaviiniä juo.
Ja näin olet saanut 30 cl punaviiniä 20 cl:n hinnalla.
3. Tiedä baarimikkosi syntymäpäivä
Ole sattumalta noin tuntia ennen vuorokauden vaihtumista paikalla. Juo siideri, pari. Yllättäen vuorokausi vaihtuu ja baarimikkosi täyttää vuosia. Kanta-asiakkaana saat kaakkua sekä ilmaisia snapsuja. Sattumaa ja yllätystä tässä ei tosin ole se, että olet paikalla (koska istut siellä muutenkin joka torstai-ilta) vaan se, että baarimikolla on syntymäpäivä.
Ja näin olet saanut pari... kolme... viisi... (kuka niitä enää aamuneljältä jakshhaa lashhkea) ilmaista napanteria. Ja hirveän päänsäryn seuraavalle päivälle.
Istut baarissa. Yhdellä. Lasisi on tyhjä kun luoksesi saapuu täysin tuntematon mies takki kädessään: "Anteeksi, mutta voisiko rouva auttaa. Vetoketju on jumissa ja kokemukseni mukaan naiset ovat näissä asioissa parempia kuin miehet." Tuskan hiki nousee otsallesi kun kiskot vetoketjua suuntaan jos toiseenkin, ja mutiset samalla: "Nyt taisi löytyä se ainoa nainen, joka ei tätä osaa... Toivottavasti tämä ei mene rikki..." Mutta ihme tapahtuu ja jumiutunut vetoketju liikkuu taas. Tuntematon mies katsoo tyhjää lasiasi ja kysyy: "Mitäpä se rouva juo, tarjoan toki vaivanpalkaksi drinksun."
Ja näin olet saanut ilmaisen vodkan tuoremehulla.
2. Juo punaviiniä olutkuppilassa
Tuttu baarimikko kysyy mitä haluat juoda. "Hmm... taitaapa mieleni tehdä punaviiniä." Lasiisi kaadetaan normaalit 20 cl punaviiniä. Baarimikko katsoo pulloon, pohjalla on vielä vähän jäljellä, mutta ei tarpeeksi kokonaiseen annokseen. Niinpä hän kumoaa loputkin lasiisi todeten samalla, että eipä täällä kukaan muukaan juuri punaviiniä juo.
Ja näin olet saanut 30 cl punaviiniä 20 cl:n hinnalla.
3. Tiedä baarimikkosi syntymäpäivä
Ole sattumalta noin tuntia ennen vuorokauden vaihtumista paikalla. Juo siideri, pari. Yllättäen vuorokausi vaihtuu ja baarimikkosi täyttää vuosia. Kanta-asiakkaana saat kaakkua sekä ilmaisia snapsuja. Sattumaa ja yllätystä tässä ei tosin ole se, että olet paikalla (koska istut siellä muutenkin joka torstai-ilta) vaan se, että baarimikolla on syntymäpäivä.
Ja näin olet saanut pari... kolme... viisi... (kuka niitä enää aamuneljältä jakshhaa lashhkea) ilmaista napanteria. Ja hirveän päänsäryn seuraavalle päivälle.
tiistai 18. elokuuta 2009
Aamuhetki kullan kallis
Kello seitsemän aamulla. Palaan Bochumin yöstä. Ehdin varmaan kömpiä sänkyyn ennenkuin aviomieheni herää. Samalla sekunnilla kun avaan kotioven kuulen herätyskellon piipityksen. Kelaan pikaisesti selityksiä mielessäni. Uskoisikohan se, jos sanoisin, että olen tässä juuri aamulenkille lähdössä... korkokengät jalassa ja käsilaukku olalla. Ei, ei auta valehdella.
Siispä rehellisellä pelillä: "Huomenta rakashh, meni vähän pitkäksh.. mutta en oo oikeesshhtaan hirveesshti juonu, että josshh hetken annat mun nukkua, niin kyllä tää tässhtä, onhan meillä rankka työpäivä edessshhhä." Hyvä, kyllä se varmaan uskoi, että olen selvinpäin.
Aviomiehestä selvitty. Seuraavaksi pitää vielä selvitä pomosta, joka noin neljä tuntia nukuttuani astuu makuuhuoneeseen: "Milloinka meinasit niitä firman nettisivuja tarkistaa?" Minä pinnistelen ja pinnistelen, mutta ei. Ei mitään käsitystä mistä on kyse. Mieti, mieti... Vastaa jotain järkevää: "Mutta mähän jo klikkasin sitä nallekarhua." Huh, ei se varmaan huomannut mitään outoa, taisin selvitä säikähdyksellä tästäkin.
Siispä rehellisellä pelillä: "Huomenta rakashh, meni vähän pitkäksh.. mutta en oo oikeesshhtaan hirveesshti juonu, että josshh hetken annat mun nukkua, niin kyllä tää tässhtä, onhan meillä rankka työpäivä edessshhhä." Hyvä, kyllä se varmaan uskoi, että olen selvinpäin.
Aviomiehestä selvitty. Seuraavaksi pitää vielä selvitä pomosta, joka noin neljä tuntia nukuttuani astuu makuuhuoneeseen: "Milloinka meinasit niitä firman nettisivuja tarkistaa?" Minä pinnistelen ja pinnistelen, mutta ei. Ei mitään käsitystä mistä on kyse. Mieti, mieti... Vastaa jotain järkevää: "Mutta mähän jo klikkasin sitä nallekarhua." Huh, ei se varmaan huomannut mitään outoa, taisin selvitä säikähdyksellä tästäkin.
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Mikä Mikä-Mikä-Maa?
Edelliseen kirjoitukseeni saamani kommentin johdosta lienee syytä paneutua Mikä-Mikä-Maahan hieman tarkemmin, eli kun nyt pilkkua alettiin viilata, niin viilataan sitten kunnolla. Wikipedia kertoo englanniksi Neverlandista seuraavaa:
Neverland (also spelled Never Land or expanded as Never Never Land) is a fictional world featured in the works of J. M. Barrie and those based on them. It is the dwelling place of Peter Pan, Tinker Bell, the Lost Boys, and others. Although not all people in Neverland cease to age, its best known resident famously refused to grow up, and it is often used as a metaphor for eternal childhood (and childishness), immortality, and escapism.
It was introduced as 'the Never Never Land' in 1904 performances of the theatre play Peter Pan, or The Boy Who Wouldn't Grow Up by Scottish writer J. M. Barrie. In his 1911 novelization Peter and Wendy, Barrie referred to 'the Neverland', and its many variations were 'the Neverlands'. (Viivimarinoitu huomautus: Ei pidä sotkea the Netherlands'iin eli Hollantiin!) In the earliest drafts of Barrie's play, the island was called 'Peter's Never Never Never Land', a name possibly influenced by the contemporary term for outback Australia. In the 1923 published version of the script, it was shortened to 'the Never Land'.
Ja lopuksi voimme vielä jatkaa saksankurssiamme asian tiimoilta: Neverland on saksaksi Nimmerland.
Neverland (also spelled Never Land or expanded as Never Never Land) is a fictional world featured in the works of J. M. Barrie and those based on them. It is the dwelling place of Peter Pan, Tinker Bell, the Lost Boys, and others. Although not all people in Neverland cease to age, its best known resident famously refused to grow up, and it is often used as a metaphor for eternal childhood (and childishness), immortality, and escapism.
It was introduced as 'the Never Never Land' in 1904 performances of the theatre play Peter Pan, or The Boy Who Wouldn't Grow Up by Scottish writer J. M. Barrie. In his 1911 novelization Peter and Wendy, Barrie referred to 'the Neverland', and its many variations were 'the Neverlands'. (Viivimarinoitu huomautus: Ei pidä sotkea the Netherlands'iin eli Hollantiin!) In the earliest drafts of Barrie's play, the island was called 'Peter's Never Never Never Land', a name possibly influenced by the contemporary term for outback Australia. In the 1923 published version of the script, it was shortened to 'the Never Land'.
Ja lopuksi voimme vielä jatkaa saksankurssiamme asian tiimoilta: Neverland on saksaksi Nimmerland.
torstai 16. heinäkuuta 2009
Unet(tavaa)
Liekö mikään tylsempää kuin kuunnella kaverin kertovan edellisyön unestaan. Siinä ei tule kuin korkeintaan uni silmään kuuntelijalla. On se vaan niin (haukotus) ... pitkäveteistä. Ja yritä nyt sitten siinä pysyä hereillä kun kaveri alkaa vielä analysoida tarkoittaako se unessa nähty lentokone yllättävää lomamatkaa vai olisiko taustalla sittenkin jotain seksuaalista (no ehkä siinä tapauksessa, että konetta ohjasi komea lentokapteeni tai käytävällä tepasteli hehkeä lentoemo - kuka nyt mistäkin tykkää).
Ja nyt rakkaat lukijat, alla uneni reilun kuukauden takaa. Tylsää? No taatusti, mutta ainakin selvitin unessani erään ihmiskuntaa ikuisesti vaivaavan arvoituksen.
On siis kesäkuinen ilta. Juuri ennen nukahtamistani näen seinällä varjon. Tuijotan sitä hetken ja vaivun uneen.
Seison mummolan keittiössä. Olen surullinen ja ahdistunut. Suljen ovia, keräilen tavaroita. Keittiön huonekalut seisovat paikoillaan ja makuukammarista kuuluu seinäkellon tikitys. Puristan kädessäni avainta. Laitan sen mummon vanhaan ompelulaatikkoon. Samalla huomaan, että se on seinäkellon vetoavain. Äitini tulee kammarista ja sanoo, että kaikki on hyvin, voimme lähteä. Hänen täytyy vain vielä piilottaa talon avain kiven alle. Aistin ympärilläni kaikki lapsuudestani tutut, nyt jo edesmenneet ihmiset: mummoni, vaarini, kummini, isotätini. Suljen peloissani kammarin oven, tuntuu kuin talon kummitukset eivät enää haluaisi minun käyskentelevän täällä. Käännyn vielä kerran katsomaan taakseni keittiön ovelta, aivastan, ja samassa kammarin ovi aukeaa ja ohitseni lehahtaa jotakin mustaa ja ohutta.
Seuraavassa silmänräpäyksessä seison saunalle kulkevalla polulla. Puristan silmäni kiinni, sillä en halua nähdä ikkunoissa vilkuttavia kummituksia. Etsin äitiäni ja huomaan hänet puuliiterin nurkalla piilottamassa avainta kiven alle. Sen kiven, joka on juuri siinä nurkalla, josta käännytään ulkohuussiin. Sitten hän yrittää asettaa jotain maahan, puun juurelle. Sen puun, jonka runkoon oli nikkaroitu oravien ruokailukoppi. Äitini huutaa, ettei hän tästä yksin selviydy. Se jokin musta ja ohut, jota hän levittää maahan, rimpuilee vastaan ja karkaa. Ohi vilahtaessani se huutaa iloisesti ja tajuan, että se on Peter Panin varjo!
Yritän saada sitä kiinni, kun ohitseni juoksee yhtäkkiä valkoinen jänis liivi yllään ja taskunauris kourassaan. Tuttu jänis, joka seikkaili Ihmemaassa Liisan kanssa. Se tarttuu minua kädestä ja toisesta kädestäni ottaa kiinni itse Peter Pan, joka on jahtaamassa varjoaan. En ymmärrä mihin he minua vievät. Kaikki ympärilläni on ensin valkoista, sitten alan nähdä värien sekamelskaa, kuulen naurua ja iloista puheensorinaa. Kaikki tuntuu pehmeältä ja tajuan, että äänet ja naurut ovat kuolleitten sukulaisteni ja ystävieni. Minulle tulee hyvä olo... Täälläkö he kaikki ovat! Mutta mikä tämä paikka on? Jänis sanoo: "Welcome to Neverland!"
Herään. Varjo seinältä on kadonnut. Minua hymyilyttää. Olen unessani saanut selville kuolemanjälkeisen elämän salaisuuden: Me mennään kaikki Mikä-Mikä-Maahan!
Ja nyt rakkaat lukijat, alla uneni reilun kuukauden takaa. Tylsää? No taatusti, mutta ainakin selvitin unessani erään ihmiskuntaa ikuisesti vaivaavan arvoituksen.
On siis kesäkuinen ilta. Juuri ennen nukahtamistani näen seinällä varjon. Tuijotan sitä hetken ja vaivun uneen.
Seison mummolan keittiössä. Olen surullinen ja ahdistunut. Suljen ovia, keräilen tavaroita. Keittiön huonekalut seisovat paikoillaan ja makuukammarista kuuluu seinäkellon tikitys. Puristan kädessäni avainta. Laitan sen mummon vanhaan ompelulaatikkoon. Samalla huomaan, että se on seinäkellon vetoavain. Äitini tulee kammarista ja sanoo, että kaikki on hyvin, voimme lähteä. Hänen täytyy vain vielä piilottaa talon avain kiven alle. Aistin ympärilläni kaikki lapsuudestani tutut, nyt jo edesmenneet ihmiset: mummoni, vaarini, kummini, isotätini. Suljen peloissani kammarin oven, tuntuu kuin talon kummitukset eivät enää haluaisi minun käyskentelevän täällä. Käännyn vielä kerran katsomaan taakseni keittiön ovelta, aivastan, ja samassa kammarin ovi aukeaa ja ohitseni lehahtaa jotakin mustaa ja ohutta.
Seuraavassa silmänräpäyksessä seison saunalle kulkevalla polulla. Puristan silmäni kiinni, sillä en halua nähdä ikkunoissa vilkuttavia kummituksia. Etsin äitiäni ja huomaan hänet puuliiterin nurkalla piilottamassa avainta kiven alle. Sen kiven, joka on juuri siinä nurkalla, josta käännytään ulkohuussiin. Sitten hän yrittää asettaa jotain maahan, puun juurelle. Sen puun, jonka runkoon oli nikkaroitu oravien ruokailukoppi. Äitini huutaa, ettei hän tästä yksin selviydy. Se jokin musta ja ohut, jota hän levittää maahan, rimpuilee vastaan ja karkaa. Ohi vilahtaessani se huutaa iloisesti ja tajuan, että se on Peter Panin varjo!
Yritän saada sitä kiinni, kun ohitseni juoksee yhtäkkiä valkoinen jänis liivi yllään ja taskunauris kourassaan. Tuttu jänis, joka seikkaili Ihmemaassa Liisan kanssa. Se tarttuu minua kädestä ja toisesta kädestäni ottaa kiinni itse Peter Pan, joka on jahtaamassa varjoaan. En ymmärrä mihin he minua vievät. Kaikki ympärilläni on ensin valkoista, sitten alan nähdä värien sekamelskaa, kuulen naurua ja iloista puheensorinaa. Kaikki tuntuu pehmeältä ja tajuan, että äänet ja naurut ovat kuolleitten sukulaisteni ja ystävieni. Minulle tulee hyvä olo... Täälläkö he kaikki ovat! Mutta mikä tämä paikka on? Jänis sanoo: "Welcome to Neverland!"
Herään. Varjo seinältä on kadonnut. Minua hymyilyttää. Olen unessani saanut selville kuolemanjälkeisen elämän salaisuuden: Me mennään kaikki Mikä-Mikä-Maahan!
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Ikiteini (aikuinen nainen mä oon)
No tää oli niinku Englannissa ja sit tää meni kauppaan tiätsä. Tää halus ostaa pari pulloo niinku siiderii tai sillee, ja sit tää on siin kassalla ku se kassan mimmi (se oli kait sillee niinku joku islamilainen tai mitä ne on, ku sil oli niinku semmonen verhojutska, tiätsä, päässä) ni se sit niinku kuiteskii kysy tältä paperit. Niinku et onko ikää... Ai vitsi tätä vähän nauratti. Siis haloo! Eihän multoo enää niinku moneen vuoteen kysytty papereita tai sillee. Vähänks noloo.
- - -
Olin Englannissa. Leedsissä. Menin supermarketiin. Halusin ostaa kaksi pulloa siideriä. Nuori, kaunis kassatyttö kysyi henkilöllisyyspapereitani. Nähtyään syntymävuoteni pyysi anteeksi ja kiitti. Minä kiitin häntä. Autolle kävellessäni nauroin niin, että meinasi tulla pissat housuun. Englannissa siiderin oston ikäraja on 18 vuotta. Minä olen kohta 41 vuotta. Ja tämä tarina on tosi!
- - -
Olin Englannissa. Leedsissä. Menin supermarketiin. Halusin ostaa kaksi pulloa siideriä. Nuori, kaunis kassatyttö kysyi henkilöllisyyspapereitani. Nähtyään syntymävuoteni pyysi anteeksi ja kiitti. Minä kiitin häntä. Autolle kävellessäni nauroin niin, että meinasi tulla pissat housuun. Englannissa siiderin oston ikäraja on 18 vuotta. Minä olen kohta 41 vuotta. Ja tämä tarina on tosi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)