Tätä paikkaa ovat kehuneet niin kouvvolalaiset, pääkaupunkiseutulaiset kuin liidsiläisetkin. Tänne on pakko mennä. Tila on tuttu, täällä on joskus kahviteltu ja siiderilöity melko huonon palvelun saattelemana. Aiempaa kuppilaa yritti Sukulakin käydä kunnostamassa, mutta ilmeisesti jäi yrityksen asteelle. Uusi kuppila ja uudet kujeet.
Ensin kuitenkin tunnustelukäynti, ihan vain kahvin merkeissä. Tervehdys on arka (tarjoilijan puolelta), mutta kuitenkin hymyn saattelema. Erikoiskahvien saatavuutta tiedustellessa tarjoilijatar vetäytyy mitään sanomatta, kuitenkin katsekontaktin ja hymyn säilyttäen, muutaman askeleen takaoikealle kohti keittiön ovea. Kummastusta, mutta myös mielenkiinnon, herättävää. Keittiöstä paikalle pölähtää pikavauhtia erittäin reipas ja iloinen henkilökunnan edustaja, joka selvittää kahvitarjonnan koostuvan tavallisesta kahvista ja tarjoaa samaan hengenvetoon juuri päättymässä olevalta lounaalta ylijäänyttä hedelmäsalaattia. Ilmaiseksi. Tästä saadaan ensinnäkin mieli iloiseksi ja toisekseen sopivasti keskusteluyhteys auki allergioiden suhteen koskien mahdollista tulevaa iltaruokailua.
Henkilökunnan edustaja silmäilee allergialistan läpi, toteaa, että à la carte -ruokailu ei tule olemaan ongelma, mutta hedelmäsalaattia hän ei nyt sitten voikaan antaa omena-allergikolle. Aika näpäkkää toimintaa. Mites se kahvi? Maidolla kiitos, otetaanko tästä mukaan vai oliko pöytiintarjoilu? "Voin miä sen pöytäänkin tuua." Kahvi tuodaan ja Marianne-karamelli siihen tykö. Paikka alkaa kerätä tärkeitä Virpi-tähtiä jo heti tutustumiskäynnillä. Pöytä varaukseen perjantai-illaksi ja kiva, kiitti, moi!
- - -
Kouvolan teatterilla on nautittu komediaa ja kuohuviiniä. Nyt tarvitaan apetta. Jännittää - voiko tämä bistro täyttää ennakko-odotukset? Tunnelma on alkuillasta lähes tyhjässä salissa leppoisa. Vastaanotto on ystävällinen, joskin tälläkin kertaa ehkä hieman arka. Toisaalta, ei sitä joka tarjoilijan tarvi aina suuna päänä ollakaan meuhkaamassa. Hyvä on antaa asiakkaan olla välillä rauhassa näissä maailman meluissa. Pöytään opastus, ruokalistat, juomatilaus, allergialappu ja homma käyntiin.
Alkuun jaetaan seuralaisen kanssa piccolo-pullollinen proseccoa. Kyllä maistuu. Alkupalaksi valikoituu paahdettua punajuurta, porkkanaa, tummia rypäleitä, raikasta salaattia, vuohenjuustomoussea, balsamicoa ja paahdettuja siemeniä. Miten voi olla hyvää. Ja kaunista.
 |
| Punajuurisalaatti |
Pääruokalautaselle saadaan smetanassa haudutettua naudan maksaa. Siihen oheen puolukkahilloa, marinoitua punasipulia sekä kauden kasviksia. Lisukkeeksi bataattiranskalaiset, jotka ovat niin herkullisia, että niistä osa uppoaa (normaalisti melko pieniruokaisen) seuralaisen suuhun sitruunaisen lohi-pinaattipastan lisäksi.
 |
| Smetanamaksaa |
Maksa huuhdotaan italialaisella punaviinillä; Canaletto Zinfandel on "keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, marjainen, mustaherukkainen" ja myös erittäin hyvän makuinen. Seuralaiselle oluistamitääntietämätönviininlipittelijä tulee suositelleeksi Kaski kylmäsavulageria, jossa "savupuina on käytetty tervaleppää ja katajaa". Kuulemma maistuu. No sekin meni sitten kohilleen. Miten täällä ny kaikki tällälailla menee, että tuosta vaan? Palvelu pelaa, keittiö toimii eikä itsekään ole tullut vielä tehtyä virhearviointeja.
 |
| Lohipasta ja seuralainen |
 |
| Kylmäsavujuoma |
Palvelu on huomaamatonta, ettei vähän liiankin. Vai onko sitä vain tottunut toisenlaiseen kulttuuriin. Voihan sitä nyt joskus syödä rauhassa ilman, että henkilökunnan edustaja on koko ajan selittämässä sitä ja kysymässä tätä. Ruuasta ja juomasta sekä keskustelusta seuralaisen kanssa ja mukana hyräiltävästä Suomipoppi-iskelmästäkin saa nauttia paremmin kun ei jatkuvasti tarvitse olla jutulla henkilökunnan kanssa. Ehkä se oletettu ja toivottu allergioitten tarkistusvarmistus olisi rauhoittanut mieltä, mutta kaitpa ne olisivat jotain sanoneet, jos tilanne olisi sitä vaatinut. Että jos nyt ihminen vaan hengittelisi hetken ja nauttisi. Kun on niin jotenkin yksinkertaisen nätti tämä sisustuskin.
 |
| Ravintolasali |
Jälkiruokaa ei melkein enää jaksaisi, mutta täytyyhän sitä nyt paikallista ja karamellisoitua Polven Juustolan leipäjuustoa hilloineen maistaa. Tarjoilijan tuodessa jälkiruokia pöytään tulee vahingossa melkein jo omittua seuralaisenkin annos, sen verran hyvältä kuulostaa ja näyttää myös suklaafondant kera vadelmakastikeeen ja vaniljajäätelön, mutta menköön nyt sitten sen suihin, joka sen tilasi. Näin kauniita jälkiruoka-annoksia en muista nähneeni sitten... niin no, en muista.
 |
| Jälkkärit |
Bistro Goutulle kiitos ja täydet viisi Virpi-tähteä!!! *****
Ja tietenkin äitille kiitos! (Äitiä pitää kiittää aina kun siihen on mahdollisuus.)
(13.3.2020)
1 kommentti:
Samaa mielta paikasta. Hyva, kun kelpas saksalaisellekkii!
Lähetä kommentti