Nauruterapiaa

Takana taas yksi huonosti nukuttu yö. Lääkitys aiheuttaa päänsärkyä, hikoilua, ahdistusta ja syntiä. Lauantaiaamuna miäs on luvannut herättää rouvan ajoissa ottamaan aamulääkkeensä. Miähen muistin kanssa kun kuitenkin on joskus ehkä niin tai näin, niin sitä on laittanut varuiksi kellon herättämään.

Kello pirisee. Nyt jo? Vastahan tässä pääsi uneen. Tokkuraisena painaa torkkukytkintä. Tuleehan se miäs kohta herättämään kun kerran lupasi. Kymmenen minuutin päästä kello pirisee taas. Ei jaksa... Väsyttää! Ja miksei se miäs jo tule?! Päätä kuumottaa. Ahdistus kasvaa. Eikö se miäs ny tajua, että se lääke pitää ottaa tiettyyn kellonaikaan ja kun tästä nousee niin meneehän siihen aamiaisen laittoonkin vielä jokunen hetki ja sen lääkkeen voi ottaa vasta sitten kun on ruokaa vattassa ja kello käy ja miksei se tullut herättämään vaikka niin lupasi ja kyllä nyt ahistaa jo niin perk...

Varmaan en kyllä kohta ota koko lääkettä enkä laita aamupalaa kenellekään eihän sitä jaksa edes nousta sängystä ylös ja voi helv... Mutta pakkohan se on tästä kammeta itsensä ylös ja raahautua hellan ääreen, ja ei kyllä huvita yhtään mikään. Keittiöstä kuuluu kolinaa. Mitä se miäs ny siellä touhuaa, onko se ruvennut jo niitä croisantteja paistamaan vaikka hyvin tietää, että pitää se munakokkeli laittaa ja ajoittaa niiden kruasaanttejen valmistumisen kanssa ja tästä ei nyt tule yhtään mitään, silmissä sumenee, kyyneleet kihoaa, itkettää, kiukkua pukkaa, päässä jyskyttää, koko päivä on kyllä pilalla, voi vit...

Keittiöstä miäs toivottelee iloiset huomenet, mitä se noin on hyväntuulinen. Unohtaa pirsana herättää ja nyt odottaa tietty aamupalaa ja en kyllä sano yhtään mitään sille! Paistakoon omat munansa samperi!!!

Miäs pyytää istumaan pöytään:

Kiitos. Ja anteeks.