Normiperjantai

No se oli kyllä kiva! Semmonen hauska helmikuinen perjantai.

Päivä alkaa puoliltapäivin postitoimiston noin kahden kilometrin pituisessa jonossa, jossa sitä törmää yllätyksekseen yhteen saksalaiseen poikaystävään ja Lontoossa nykyisin asuvaan italialaiseen poikaystävään. Saksan- ja italiankielisten tervehdysten jälkeen kuulumiset vaihdetaan englanniksi, joka johtaa siihen, että kun pojat poistuvat paikalta, vanhempi herrasmies lähestyy, koputtaa olkapäälle: "Entschuldigen Sie bitte.... Anteeksi, kuulin että puhuitte äsken englantia, voisitteko auttaa." Herralla on kädessään Englannista saapunut kirje, eikä oikein ota tolkkua lähettäjän osoitteesta, johon nyt pitäisi vastauskirje postittaa. Että mikä siinä on katuosoite ja mikä postinumero jne. Eihän niistä tolkkua tavallinen eurooppalainen otakaan, sen verran on saarelaisilla oma meininki. Onneksi on sukua saarella, joten sikäli tämä on helppo homma. Selvityksen jälkeen herra kiittää kauniisti ja poistuu takavasemmalle.

Postista matka jatkuu pankkiin. Sielläkään ei saa rauhassa jonottaa kun silmälääkärin vaimo ja/tai/sekä että vastaanottoapulainen hyökkää jutulle. Siinä käydään läpi silmälasit ja karnevaalit. Silmälääkäri itse tyytyy vain pankkiautomaatilta poistuessaan toivottamaan hyvät viikonloput. Ei kysy mitään silmätulehduksesta. Joka ei muuten vieläkään ole parantunut.

Seuraavaksi on pakko mennä farkkuostoksille. Lauantaiksi tarvii töihin mustat farkut eikä semmoisia omista. Tai saattaa olla, että omistaakin, mutta onhan tämä hyvä tekosyy käydä housukaupassa. Sovituskopissa on juuri riisunut farkkunsa kun jostain kuuluu "Hallo!" Varmaan naapurikopissa joku telefoneeraa, joten ei passaa puuttua keskusteluun. Uusi "Hallo!" ja koputus. Parasta kurkata verhon raosta. Aksentista päätellen Itä-Eurooppalaista alkuperää oleva vanhempi rouva pyörähtelee kaunis musta mekko päällään: "Entschuldigen Sie bitte... Anteeksi, voisitteko sanoa rehellisesti sopiiko tämä mekko minulle vai jätänkö mieluummin ostamatta." Suomalaisen rehellisyydellä voi vain todeta, että mekko näyttää upealta rouvan päällä. Rouva kiittää kauniisti ja poistuu etuoikealle, samalla kun tämä itse astuu takaisin sovituskoppiinsa. Onko se nyt sopivaa tällä lailla alushoususillaan täällä hypellä.

Minuuttia vaille kaksi tämä istahtaa Mandrassa kantapöytäänsä. Suosikkikokki kipaisee ohi ja tietenkin siinä tulee kiljaistua: "Kiva ku oot töissä, tahtoo aamiaista." Suosikkikokki toteaa, että hänen työvuoronsa on juuri loppu, kipaisee kuitenkin takaisin keittiöön ja hetken päästä edessä on herkullinen annos. Paistetut munat paahtoleivällä. Kinkkua ja juustoa tykö. Ja extra-annos tomaatteja, kun kokki tietää, että tämä tykkää tomaateista. Tämä on tyytyväinen ja kokkikin pääsee kotiin. Hetken päästä paikalle pölähtävät yllättäen jo postitoimistossa tavatut poikaystävät.

Neljältä lähdetään kollegan ja pomon kanssa kohti Wattenscheidia. Pitää rakentaa baari huomista karnevaalia varten. Kahdeksalta on valmista, myyntitiski ja työtaso kasassa ja putsattuina, kaljat ja kuohuviinit ladottu kaappiin. On aika palata Mandraan. Työvuorossa olevalla baarimikolla on ollut syntymäpäivä sitten viime näkemän ja siinä on oiva tekosyy ottaa muutama snapsi. Paitsi että tänään ei voi olla myöhään liikenteessä kun huomenna on se rankka työvuoro. Mandrassa usein kiertelevä ruusukauppias pysähtyy kohdalle ja ojentaa ruusun: "Älä pelästy, ei maksa mitään, tahdon vain lahjoittaa sinulle ruusun jos kelpaa." Kiitos.

Istuskellaan iltaa siideri kädessä ja tupakki toisessa. Ja juttuseuraksi saapuu omalääkäri. Kalja kädessä ja tupakki toisessa. Se on hyvä kun on lääkärin valvonnassa täällä baarissakin. Mutta kotiin olisi hyvä mennä ajoissa kun huomenna on se rankka työvuoro.

Sovitaan kollegan kanssa, että ehdottomasti viimeistään yhdeltä lähdetään kohti kotia ja lyödään oikein kättä päälle. Vartin yli kolme lähdetään kotiin. Kassissa kahdet uudet mustat farkut ja kourassa ruusu.