Eli tarina siitä kuinka ylpeys kävi lankeemuksen edellä.
Keskiviikkona on kurkku kipeä. Torstaina nenä tukossa ja päätä särkee. Kuume nousee. Perjantaina kuume nousee edelleen. Lauantaina kuumetta ja korvakipua. Miksi aina juuri silloin on lähdettävä lääkäriin kun ei kunto antaisi periksi. Onneksi päivystyksessä ei tarvitse odottaa kuin seitsemän minuuttia. Lääkäri kyselee oireet ja diagnoosikin on valmis: korvatulehdus. Tosin lääkärin ei sitä tarvitse tehdä, potilas tekee sen itse. Lääkäri puhuu lähes kuiskaten (vai olisiko vika potilaan korvissa) ja kysyy, tai oikeastaan toteaa -Te tulette ...sta? -Anteeksi kuinka? -Te tulette Englannista? -Ei kun Suomesta. -Tiedättehän Te, että Teidän iässänne ei ole normaalia potea korvatulehduksia? -Tiedän, vastaa potilas ja miettii, että tässä kohtaa lääkäri ei edes tiedä, minkä ikäinen potilas on, se selviää vasta hetkeä myöhemmin sairausvakuutuskortista. Mutta tottapa tuo turisee, onhan sitä tullut jo aiemminkin kirjoitettua, että lapsellistahan tuo on. Antibioottiresepti kouraan ja apteekin kautta kotiin potemaan.
Tämä oli lankeemus. Ja sitä edeltänyt ylpeys sitten...
Suomalainen tyttöbändi on tulossa keikalle kotikaupunkiini. Yksi poikaystävistäni kyselee jatkuvasti olenko menossa keikalle. Hän on. Ja minunkin kuulemma pitäisi. Lupaan harkita asiaa. Sitten toinenkin poikaystäväni sanoo, että hän haluaisi mennä. Ja vielä aviomiehenikin. Lupaan hommata liput. Toinen poikaystäväni peruu, hänen pitää olla töissä. Lupaan eräänä maanantaina aviomiehelleni hommaavani liput tiistaina tai viimeistään keskiviikkona. Tiistaina en ehdi. Keskiviikkona unohdan. Ja lähden baariin. Ja klubille jatkoille. Tunnen jonkun, joka tuntee jonkun, jolla on veli, jonka olen myös joskus tavannut, ja päädyn baaritiskillä juttelemaan hänen kanssaan. Hänelle selviää vasta nyt että olen suomalainen. Keskustelun päättyessä nimeni on suomalaisbändin vieraslistalla. +1. Seuraavana päivänä pahoittelen miehelleni etten ostanut lippuja vaikka lupasin. Mutta kerron hänelle olevani vieraslistalla. Ja hän on tuo minun +1. Parin viikon päästä selviää, että toisen poikaystäväni ei sittenkään tarvitse olla töissä. Ja hänet puhutaan vieraslistalle. Ei tietenkään omalla nimellään, vaan hän on minun +2. Ja koska olen luonteeltani leuhka, kehuskelen ja ylpeilen asialla. En koko maailmalle, mutta ainakin kahdelle, ellen jopa kolmelle ihmiselle. Enkä pääse keikalle. Koska makaan kotona kuumeessa ja korvatulehduksessa. Pojilla on sentään hauska ilta. Aviomieheni palaa klo 03:30 ja tuo minulle Indican T-paidan nimmareilla varustettuna.
Niin kävi ylpeys lankeemuksen edellä.
- - - - - - - - - -
a.k.a. "Pride goeth before the fall"
It started out with a sore throat, a runny nose and a headache... Then the temperature started rising - my temperature, not the one outside. And finally, there was the inflammation of the middle ear. The doctor didn't say much and everything she said, she almost whispered - or was it my ears? Anyway, after I had told her what's wrong with me, this is how it went: -You come from ...land? -Sorry? -You come from England? -No, no, from Finland. - You do realise it is not normal to have an inflammation of the middle ear at your age? -Yes, I know (and wonder which age she means, she hasn't even seen my health insurance card yet and can't know how old I am, but yes she is right, this is a children's disease). Antibiotics and back to bed. This was my fall.
And the pride? Well, there was a Finnish girlband coming to my hometown. My boyfriend #1 keeps asking if I'm going. He is and he insists I go too. I promise to consider. Then my boyfriend #2 tells me he wants to go too. And then my husband! I promise to get us tickets. A few days later boyfriend #2 cancels, he has to work. On Monday I promise my husband I'll buy the tickets on Tuesday or on Wednesday. On Tuesday I'm too busy. On Wednesday I forget. And go to a pub. Few ciders followed by a late night (and an early morning) in a dance club. There is someone I know, who knows someone, who has a brother, whom I've also met before. We end up talking and he finds out I'm a Finn. As the discussion is over my name is on the guestlist of the Finnish girlband. +1. The next day I have to tell my husband that I didn't get the tickets, but I'm on the guestlist. And he is my +1. A couple of weeks later I find out that boyfriend #2 doesn't have to work after all and he wants to come to the gig. He ends up being on the guestlist. But not with his own name, he is my +2. At some point - boastful and arrogant as I am - I start bragging. I'm not telling the whole world that I'm on the guestlist, but one or two persons, maybe even three. And I don't get to go to the gig. I'm at home with a fever and an earache. My husband and all the boyfriends are having fun. My husband gets home around 3:30 a.m. and brings me a T-shirt signed by all the girls from Indica.
Like they say: Pride will have a fall. And it did.
1 kommentti:
Kerrotahan tassa nyt muidenkin riemuksi, kuinka mina kysyin kerran Finnairin lentoemannalta, etta onko minun vaimo normaali, kun se on englantilainen ja silla vuotaa verta korvasta. Katsokaas, kun Rachelilla repesi tarykalvo koneen paineesta ja verinoro valui korvasta. Hataantyneena yritin selittaa lentoemolle, etta Rachel ei puhu suomea, ja siksi kysyn hanen puolestaan. Eli lauseeni meni jotenkuten nain: 'Anteeksi.... han on englantilainen....ja hanella vuotaa verta korvasta... onko se normaalia?' Kylla lentoemoa hymyilytti. Silloin hapesin.
Lähetä kommentti