Unet(tavaa)

Liekö mikään tylsempää kuin kuunnella kaverin kertovan edellisyön unestaan. Siinä ei tule kuin korkeintaan uni silmään kuuntelijalla. On se vaan niin (haukotus) ... pitkäveteistä. Ja yritä nyt sitten siinä pysyä hereillä kun kaveri alkaa vielä analysoida tarkoittaako se unessa nähty lentokone yllättävää lomamatkaa vai olisiko taustalla sittenkin jotain seksuaalista (no ehkä siinä tapauksessa, että konetta ohjasi komea lentokapteeni tai käytävällä tepasteli hehkeä lentoemo - kuka nyt mistäkin tykkää).

Ja nyt rakkaat lukijat, alla uneni reilun kuukauden takaa. Tylsää? No taatusti, mutta ainakin selvitin unessani erään ihmiskuntaa ikuisesti vaivaavan arvoituksen.

On siis kesäkuinen ilta. Juuri ennen nukahtamistani näen seinällä varjon. Tuijotan sitä hetken ja vaivun uneen.

Seison mummolan keittiössä. Olen surullinen ja ahdistunut. Suljen ovia, keräilen tavaroita. Keittiön huonekalut seisovat paikoillaan ja makuukammarista kuuluu seinäkellon tikitys. Puristan kädessäni avainta. Laitan sen mummon vanhaan ompelulaatikkoon. Samalla huomaan, että se on seinäkellon vetoavain. Äitini tulee kammarista ja sanoo, että kaikki on hyvin, voimme lähteä. Hänen täytyy vain vielä piilottaa talon avain kiven alle. Aistin ympärilläni kaikki lapsuudestani tutut, nyt jo edesmenneet ihmiset: mummoni, vaarini, kummini, isotätini. Suljen peloissani kammarin oven, tuntuu kuin talon kummitukset eivät enää haluaisi minun käyskentelevän täällä. Käännyn vielä kerran katsomaan taakseni keittiön ovelta, aivastan, ja samassa kammarin ovi aukeaa ja ohitseni lehahtaa jotakin mustaa ja ohutta.

Seuraavassa silmänräpäyksessä seison saunalle kulkevalla polulla. Puristan silmäni kiinni, sillä en halua nähdä ikkunoissa vilkuttavia kummituksia. Etsin äitiäni ja huomaan hänet puuliiterin nurkalla piilottamassa avainta kiven alle. Sen kiven, joka on juuri siinä nurkalla, josta käännytään ulkohuussiin. Sitten hän yrittää asettaa jotain maahan, puun juurelle. Sen puun, jonka runkoon oli nikkaroitu oravien ruokailukoppi. Äitini huutaa, ettei hän tästä yksin selviydy. Se jokin musta ja ohut, jota hän levittää maahan, rimpuilee vastaan ja karkaa. Ohi vilahtaessani se huutaa iloisesti ja tajuan, että se on Peter Panin varjo!

Yritän saada sitä kiinni, kun ohitseni juoksee yhtäkkiä valkoinen jänis liivi yllään ja taskunauris kourassaan. Tuttu jänis, joka seikkaili Ihmemaassa Liisan kanssa. Se tarttuu minua kädestä ja toisesta kädestäni ottaa kiinni itse Peter Pan, joka on jahtaamassa varjoaan. En ymmärrä mihin he minua vievät. Kaikki ympärilläni on ensin valkoista, sitten alan nähdä värien sekamelskaa, kuulen naurua ja iloista puheensorinaa. Kaikki tuntuu pehmeältä ja tajuan, että äänet ja naurut ovat kuolleitten sukulaisteni ja ystävieni. Minulle tulee hyvä olo... Täälläkö he kaikki ovat! Mutta mikä tämä paikka on? Jänis sanoo: "Welcome to Neverland!"

Herään. Varjo seinältä on kadonnut. Minua hymyilyttää. Olen unessani saanut selville kuolemanjälkeisen elämän salaisuuden: Me mennään kaikki Mikä-Mikä-Maahan!